Kia Lehto on viittä vaille valmis ensihoitaja (AMK). Opinnot Turun ammattikorkeakoulussa ovat tuoneet hänelle uusia oppimiskokemuksia ja ystävyyssuhteita. Lehto valittiin vuoden opiskelijaksi tunnustuksena vastuullisesta opiskelusta ja hyvistä yhteistyötaidoista.

Kia Lehdolle oli jo lukiossa selvää, että hän haluaisi toimia auttamistyössä ihmisten parissa.
Julkaistu:
Muokattu:
Teksti: Aleksi Rajamäki
Kuva: Kia Lehto
– Ensihoitajan työ vaikutti jo lukiossa omalta jutultani. Turku puolestaan valikoitui opiskelukaupungikseni lukiossa pidetyn koulutusesittelyn myötä, vaikken ollutkaan koskaan käynyt Turussa aiemmin, Vääksystä kotoisin oleva Lehto muistelee.
Hänen toiveenaan oli ammatti, jossa pääsisi auttamaan sekä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Ensihoitajan käytännönläheiset ja toisaalta haastavat tehtävät tuntuivat varteenotettavilta vaihtoehdoilta.
”Kouluun on ollut aina kiva mennä”
Lehto luonnehtii ensihoidon opintoja mielenkiintoisiksi ja antoisiksi. Häntä ovat motivoineet etenkin uuden oppiminen ja itsensä haastaminen.
– Opintojaksomme ovat olleet erittäin monipuolisia, ja harjoittelut ovat antaneet konkreettista kokemusta teoriaosaamisen päälle. Harjoittelujaksot ovat lisäksi tarjonneet loistavan mahdollisuuden verkostoitua tulevaa työelämää varten, Lehto kiittelee.
– Taitavat ensihoidon opettajamme sekä ryhmämme hyvä yhteishenki ovat tehneet opinnoistani ikimuistoiset, opinnot ovat oikeastaan ylittäneet odotukseni. Ystävien vuoksi kouluun on ollut aina kiva mennä!
Toimelias asenne toi tunnustusta
Turun ammattikorkeakoulussa palkitaan vuosittain opiskelija, joka on menestynyt opinnoissaan sekä osallistunut aktiivisesti esimerkiksi projekteihin ja koulutusalayhdistyksen toimintaan. Kia Lehto sai Vuoden opiskelija -kunniamaininnan 2024.
– Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä, mutta ajattelen, että valintaani ovat vaikuttaneet auttamisenhaluni, positiivinen asenteeni ja motivaationi ensihoidon opiskelua kohtaan, Lehto pohtii.
Ehdotusten mukaan Lehto toimii hyvänä esikuvana nuoremmille opiskelijoille: hän on avulias, yhteistyökykyinen ja kannustava.
– Uskon, että minua on ollut helppo lähestyä. Olen ollut aina valmiina kuuntelemaan. Olen myös päässyt osallistumaan opiskelijatoimintaan vertaistuutorina ja ryhmäni opiskelijavastaavana.
Katse tulevaisuuteen
Kia Lehto opiskelee ensihoitoa viimeistä vuotta. Hän on iloinen oman alansa työpaikasta, jossa hän pääsee oppimaan uutta jatkuvasti.
– Olen innoissani mahdollisuudesta kehittää itseäni ja ammattitaitoani ensihoitajana. Työskentelen tällä hetkellä ensihoitajana kotiseudullani Päijät-Hämeen hyvinvointialueella.
Vastapainoa opinnoille ja työlle Lehto saa etenkin rakkaasta ratsastusharrastuksestaan sekä ulkoilusta ja ystävien kanssa olemisesta. Lisäksi hän rentoutuu vapaa-ajallaan mökillä sekä puuhastelee uuden perheenjäsenen, viisikuukautisen koiranpentunsa kanssa.

Haluaisitko sinäkin opiskella Turun AMK:ssa?
Kia Lehto antaa neljä vinkkiä sosiaali- ja terveysalan opinnoista kiinnostuneille.
1
Monipuolisuus. Laajasta koulutustarjonnasta löytyy jokaiselle jotain. Myös yksittäiset opintojaksot ovat mielenkiintoisia ja rakennettu harkiten.
2
Yhteisöllisyys. Turku on ainutlaatuinen opiskelukaupunki. Jokainen on tervetullut mukaan aktiiviseen, eri alojen opiskelijoita yhdistävään yhdistystoimintaan.
3
Asiantuntemus. Opettajat osaavat asiansa ja kannustavat oppimaan. Myös Medisiina D:ssä sijaitsevat opetustilat erilaisine simulaatiotiloineen ovat asianmukaiset.
4
Verkostoituminen. Opiskelu on hyvin työelämälähtöistä. Harjoittelujaksot syventävät käytännön osaamista ja luovat tärkeitä työelämäkontakteja
Lue lisää koulutuksesta
Lue seuraavaksi
-
Uutinen
Sun hyvä kaveri -palvelu tuo senioreille apua arjen keskelle
Digiapu on ollut toiminnassa erityisen kysyttyä. Se on ollut hyvin merkityksellistä Raija Nymanille.
-
Opiskelija
Röntgenhoitajakoulutus avaa ovia monipuolisiin uramahdollisuuksiin
Hanin Barbarin kipinä kuvantamisalaan syttyi jo lukiolaisena. Röntgenhoitajaopinnoissa yhdistyvät teoria, käytännön harjoittelu ja tiivis yhteistyö opiskelijayhteisön kanssa. Turun ammattikorkeakoulun opiskelija Hanin Barbar innostui röntgenhoitajaopinnoista jo lukiolaisena. Hän muistelee,…
-
Mediatiedote
VR-lasit päähän hammastekniikan opetuksessa – “Viemme oppimisen uudelle tasolle”
Turun ammattikorkeakoulussa tapahtuu jotain poikkeuksellista: hammastekniikan opiskelijat pääsevät ensimmäistä kertaa opinnoissaan kokemaan 3D-mallien käsittelyn aivan uudella tavalla – syvyysnäkökulmasta.