Veturinkuljettajasta tradenomiksi – ”Koulutus tarjoaa hyvät mahdollisuudet tehdä monenlaisia töitä”

Jonna Rajala kouluttautui tradenomiksi monimuoto-opintojen kautta oltuaan pitkään veturinkuljettajana VR:llä. Hän pusersi opinnot kasaan pikavauhtia opintovapaan aikana.

Alumni

Teksi: Siiri Welling
Kuva: Antti Ala-Könni

Valtion Rautatiet eli tuttavallisemmin VR kulkee osittain Jonna Rajalan DNA:ssa. Hänen isänsä teki pitkän uran junayhtiössä, kuten myös isoisä aikoinaan. Kenties siitä syystä Rajala ei hirveästi empinyt, kun hänelle avautui mahdollisuus työskennellä VR:llä, ensin kesätyöntekijänä ja myöhemmin vakituisena työntekijänä.

– Opiskelin aluksi Turun ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi, mutta vaihdoin sen sosionomin koulutukseen. Vuoden 2008 syksyllä VR:llä avautui mahdollisuus kouluttautua kiskohitsaajaksi ja ultraäänitarkastajaksi. He kouluttivat työhön ja tarjosivat vakituisen työpaikan, joten jätin silloin opinnot kesken, kertoo Rajala.

Koulutus tarjoaa todella hyvät mahdollisuudet tehdä monenlaisia töitä. Tutkinto antaa hyvät perusteet, ja työelämässä voit vielä jatkaa asiantuntijuutesi kehittämistä.

Kiskohitsaajana vierähti kolmisen vuotta. Työ oli pitkälti reissutyötä, jolloin viikot vierähtivät eri puolilla Suomea. Rajala korjasi kiskoja ja tarkasti niiden kuntoa. Yhden päivän aikana kävelykilometrejä saattoi kertyä huomaamatta jopa kymmenen.

– Taisin olla jopa ensimmäisiä naishitsareita silloin vuonna 2009, aikaisemmin VR:n kiskohitsaajan koulutuksessa ei käsittääkseni ollut naisia, sanoo Rajala.

Pitkät poissaolot kotoa alkoivat kuitenkin tuntua raskailta, minkä vuoksi Rajala päätti katsoa muita töitä VR:n sisällä. vuonna 2012 Rajalalle avautui mahdollisuus kouluttautua veturinkuljettajaksi. Vaikka veturinkuljettajanakin matkakilometrejä kertyi mukava määrä, sai Rajala viettää enemmän aikaa kotona. Työvuorot saattoivat olla pitkiä, mutta vuoron jälkeen pääsi aina omaan kotiin.

Tradenomiopinnot houkuttelivat

Veturinkuljettajan vuosien aikana myös Rajalan perhe kasvoi. Äitiyslomien jälkeen epäsäännöllinen vuorotyö ei enää houkuttanut, minkä vuoksi Rajala päätti suunnata kohti uusia tuulia. Syksyllä 2019 Rajala aloitti tradenomin monimuoto-opinnot Turun ammattikorkeakoulussa, ja valmistui pikavauhtia keväällä maaliskuussa 2021.

– Tavoitteeni oli saada opinnot kasaan opintovapaan aikana. Monimuoto-opiskelu mahdollisti sen, että pystyin opiskelemaan joustavasti omassa tahdissani. En hyväksilukenut aikaisempia opintojani, sillä halusin opiskella oikeasti uutta, sanoo Rajala.

Rajala kiittelee erityisesti tutoropettajaansa, joka auttoi häntä suunnittelemaan opintokokonaisuuksia ja joka tuki Rajalan suunnitelmia valmistua mahdollisimman nopeasti. Toisekseen Rajala kiittelee opiskelukavereitaan, joilta sai paljon vertaistukea opiskeluun.

– Koronasta huolimatta en tietoisesti jäänyt kotiin opiskelemaan lainkaan. Vein lapset päiväkotiin ja opiskelin sen jälkeen työpäivän verran kampuksella. Moni muukin kurssilainen teki samoin, joten me saimme toisistamme tukea.

Turun ammattikorkeakoulun tradenomiopintoja Rajala suosittelee lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita liiketaloudesta. Hän muistuttaa, että tradenomeille on tarjolla monenlaisia työtehtäviä.

– Työpaikkoja löytyy kyllä hyvin. Väittäisin, että melkein jokaisessa yrityksessä on töissä tradenomeja, eivätkä he tee pelkästään esimerkiksi taloushallinnon tehtäviä tai markkinointia. Itsekin teen resurssisuunnittelijan tehtäviä, joten näkisin, että koulutus tarjoaa todella hyvät mahdollisuudet tehdä monenlaisia töitä. Tutkinto antaa hyvät perusteet, ja työelämässä voit vielä jatkaa asiantuntijuutesi kehittämistä.

Artikkeli on julkaistu 27.2.2023 aiemmalla turkuamk.fi -sivustolla.

Lue seuraavaksi

  • Alumni
    Kim Ekroos

    Urheilu ja liiketalousosaaminen yhdistyvät Kim Ekroosin työuralla

    Entinen ammattilaisjalkapalloilija Kim Ekroos on opiskellut Turun AMK:ssa kolme eri tutkintoa. Kaikissa opinnoissaan hänelle on ollut erityisen tärkeää opintojen joustavuus ja sovellettavuus suoraan työelämään. Julkaistu: Muokattu: Minulla on…

  • Opiskelija
    Tuukka Haapa

    Tuukka Haapan suuntana on työllistyä rahoitusalalle

    Jo lukioaikana Tuukka Haapa tiesi, että haluaa opiskelemaan juuri finanssialaa Turun ammattikorkeakouluun. Tulevaisuudessa hän toivoo työskentelevänsä yritysrahoituksen ammattilaisena. Julkaistu: Muokattu: Teksti ja kuva: Mari Loikkanen Raha-asiat, säästäminen ja…

  • Uutinen
    Kaksi henkilöä pöydän ääressä läppärin ja puhelimen kanssa.

    Turun ammattikorkeakoulun uusi erillishaku Taitaja2025-finalisteille

    Turun ammattikorkeakoulu avaa keväällä 2025 helmi-maaliskuussa erillishaun AMK-tutkintokoulutuksiin Taitaja-kilpailun finaalisuoritusten perusteella Julkaistu: Muokattu: Mukana tässä erillishaussa on liiketalouden, tekniikan, ICT-alan sekä terveyden ja hyvinvoinnin alojen tutkintokoulutuksia. Aloituspaikkamäärä hakukohteisiin…