Avoin ja vastuullinen TKI

Teemme tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä (TKI) eettisesti kestävällä tavalla ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Tutkimusetiikka ja tutkimuksen hyvät käytännöt ovat tärkeä osa Turun ammattikorkeakoulun opetusta ja TKI-toimintaa. Tutkimusetiikan hallinta kuuluu tutkijan ja kehitystyötä tekevän henkilön perustaitoihin, ja tutkimuseettisten kysymysten pohdinta on keskeinen osa jokaista TKI-hanketta.

Turun ammattikorkeakoulun ulkopuolinen taho tarvitsee tutkimusluvan tutkimukselle, joka kohdistuu Turun ammattikorkeakouluun. Katso ohjeet tutkimusluvan hakemiseen.

Hyvä tieteellinen käytäntö (HTK) on osa korkeakouluyhteisön itsesäätelyä, jolle lainsäädäntö asettaa rajat. Hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta vastaa ensisijaisesti jokainen tutkimusryhmän jäsen itse, mutta vastuuta kuuluu myös koko tiedeyhteisölle.

Hyvää tieteellistä käytäntöä tulee noudattaa tutkijan, opettajan, ohjaajan, rahoituksen tai tutkimustyöpaikan hakijoina sekä asiantuntijatehtävissä. Ohjeet koskevat tutkimustoiminnan lisäksi myös opetusmateriaaleja, lausuntoja, arviointeja, ansio- ja julkaisuluetteloita. Julkaisumuoto voi olla painettu, suullinen tai sähköinen. Tutkijan tulee noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä myös yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tilanteissa, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Katso Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ohje Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (2023).

Hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkausepäilyt

HTK-loukkaus viittaa epäeettiseen ja epärehelliseen toimintaan, joka vahingoittaa tieteellistä tutkimusta. Pahimmillaan se mitätöi tutkimuksen tulokset. HTK-loukkaukset jaotellaan vilppiin tieteellisessä toiminnassa sekä piittaamattomuuteen hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tieteelliseen vilppiin sisältyvät sepittäminen, havaintojen vääristely, plagiointi ja anastaminen. Tieteelliset erimielisyydet eivät loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä.

HTK-prosessi eli hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyn käsittely etenee kaikissa suomalaisissa korkeakouluissa samalla tavoin. Prosessi koostuu kolmesta vaiheesta: ilmoitus, esiselvitys ja varsinainen tutkinta. Turun ammattikorkeakoulussa rehtori vastaa HTK-loukkausepäilyjen selvittämisestä. 

HTK-ilmoitus toimitetaan suoraan kyseessä olevan korkeakoulun tai yliopiston rehtorille. Huomioithan, että perätön ja ilkivaltainen ilmianto HTK-loukkauksesta voi itsessään olla HTK-loukkaus.

Turun ammattikorkeakoulussa hyvän tieteellisen käytännön noudattamista valvoo korkeakoulun rehtori. Kansallisesti tutkimuseettistä toimintaa ohjaa Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK). Turun ammattikorkeakoulun tutkimuseettinen toimikunta huolehtii ihmistieteisiin kuuluvan ei-lääketieteellisen tutkimuksen eettisen ennakkoarvioinnin järjestämisestä korkeakoulun TKI-hankkeille. Poikkeustapauksissa ennakkoarviointi voidaan tehdä myös hankekumppaneille, jos kumppanilla ei ole käytettävissään ennakkoarviointiprosessia. 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta antaa lausuntoja TYKSin erityisvastuualueella tehtävistä ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvista lääketieteellisistä tutkimuksista. 

Toimikunnan puheenjohtaja

  • Katja Heikkinen

    Koulutus- ja tutkimuspäällikkö
    +358 40 355 0405
    katja.heikkinen@turkuamk.fi

Toimikunnan valmistelija

  • Elina Vuorio

    Erityisasiantuntija
    +358 40 355 0526
    elina.vuorio@turkuamk.fi

Toimikunnan jäsenet

  • Anne-Marie Tuikka, erityisasiantuntija
  • Ursula Hyrkkänen, johtava yliopettaja
  • Harri Kilpiö, tietosuojavastaava
  • Hannele Kuusisto, lehtori
  • Katariina Pajuranta, erityisasiantuntija
  • Samuel Raunio, koulutus- ja tutkimuspäällikkö

Turun ammattikorkeakoulun ulkopuolinen organisaatio tarvitsee tutkimusluvan tutkimukselle, joka kohdistuu Turun ammattikorkeakouluun. Seuraavanlaiset tutkimukset vaativat tutkimusluvan: 

  1. Tutkimus edellyttää Turun ammattikorkeakoululta henkilötietojen luovuttamista. 
  2. Tutkimuksen kohteena ovat Turun AMK, siellä järjestettävä opetus ja/tai palvelut tai AMK:n opiskelijat tai henkilökunta. 
  3. Tutkimukseen käytetään Turun AMK:n henkilökunnan työaikaa (esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa erityisesti tutkimusta varten koottavat materiaalit), intranettiä tiedotuskanavana tai muita resursseja. Kyseessä on siis sellainen tutkimus, josta on Turun ammattikorkeakoululle suoria tai välillisiä kuluja. 

Tutkimusluvan hakeminen

Tutkimuslupa myönnetään ensisijaisesti sellaisille tieteellisille ja/tai opinnäytetyöhön liittyville tutkimuksille, joissa kehitetään Turun ammattikorkeakoulua tai ammattikorkeakoulussa opiskeltavien alojen toimintaa.

Tutkijan tulee sitoutua noudattamaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta ja sitä täydentävää kansallista tietosuojalakia henkilötietojen käsittelyssä ja suojaamisessa. Tutkimuksen tekijän tulee noudattaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden mukaista hyvää tieteellistä käytäntöä. Tutkimuksessa mahdollisesti syntyvät yksittäisten henkilöiden tietoja koskevat aineistot tulee hävittää tai arkistoida lain edellyttämällä tavalla. Tutkimuslupa voidaan peruuttaa, jos lupapäätöksen ehtoja rikotaan. Tällöin luvansaajan on palautettava tutkimusta varten saamansa tiedot.

Näin haet tutkimuslupaa

  1. Täytä tutkimuslupahakemus (word)
  2. Lähetä tutkimuslupahakemus lupahakemuksen valmistelijalle sähköpostiosoitteeseen: tutkimusluvat@turkuamk.fi

Voit lähettää tutkimuslupahakemuksen myös postitse osoitteeseen:
Turun AMK / TKI-palvelut / tutkimuslupa
Joukahaisenkatu 3 A 
20520 Turku

Tutkimusluvan myöntäminen

Tutkimusluvan myöntää tutkimus- tai kehittämiskohteesta vastaava henkilö. Luvan koko Turun ammattikorkeakoulua koskevien toimintojen tutkimiseen myöntää AMK:n tutkimuksesta vastaava vararehtori. Yhtä kokonaista alaa, koulutusyksikköä, koulutusta tai toimintoa koskevat päätökset tekee kyseisen yksikön johtaja tai muu toiminnosta vastaava henkilö. 

Kyseisen yksikön, toiminnon tai koulutuksen vastuulla on hoitaa tutkimus- ja kehittämistyön toteutus ja raportointi tutkimusluvan haltijan kanssa tutkimuslupapäätöksessä sovitulla tavalla. 

Lisätiedot: