Turun AMK:ssa satsataan maahanmuuttajien kotoutumiseen monin eri tavoin: esimerkiksi vahvistamalla suomen kielen osaamista ja tarjoamalla tulevaisuuden digipalveluja. Maahanmuuttajille räätälöidyt koulutukset ja palvelut auttavat pääsemään osaksi yhteisöä.
Julkaistu:
Muokattu:
Teksti: Mari Loikkanen
Turun AMK:lla on tärkeä rooli kotoutumisen edistämisessä Varsinais-Suomessa. Erilaiset koulutukset, palvelut ja kehittämishankkeet ovat osaltaan tukemassa juurtumista uuteen ympäristöön.
Maahanmuuttajille suunnatuissa valmentavissa koulutuksissa tuetaan heidän etenemistään korkeakouluopintoihin. Koulutuksissa pyritään erityisesti tukemaan suomen kielen taidon kehittymistä ja edistämään opiskeluvalmiuksia.
− Valmentava koulutus on noin yhden lukukauden mittainen kokonaisuus, joka keskittyy vahvasti suomen kielen oppimiseen. Lisäksi opinnoissa harjoitellaan muun muassa ryhmätyöskentelyä, digitaitoja, itseohjautuvuutta ja muita taitoja, joita korkeakouluopinnoissa tarvitaan, kertoo lehtori Tiina Hirard Turun AMK:sta.
Valmentavan koulutuksen suorittaa kaikkiaan noin 40–50 opiskelijaa vuodessa. Sen tärkein tavoite on tukea opiskelijaa korkeakouluopintoihin etenemisessä ja opinnoissa menestymisessä.
Suomen kielen oppimiseen satsataan myös kielituetuissa tutkinto-opinnoissa, joihin voi hakeutua valmentavien opintojen kautta. Syksyllä 2024 Turun AMK:ssa alkoi ensimmäistä kertaa kielituettu sairaanhoitajakoulutus.
− Kielituettu tarkoittaa sitä, että kaikessa opetuksessa pyritään tukemaan suomen kielen kehittymistä. Koulutukseen sisältyy paljon suomen kielen opintoja, ja ne integroidaan hoitotyön opintoihin, Hirard kertoo.
Käytännössä suomen kielen opettaja voi tulla vaikkapa anatomian tunnille mukaan opettamaan juuri sen teeman sanastoa tai harjoittelun yhteydessä voidaan käydä läpi erilaisia kielenkäyttötilanteita. Näin tuetaan ammatillisen suomen haltuunottoa.
Kielitaidon vahvistamista ja apua MOI-palvelusta
Monet maahanmuuttajat ovat jo suorittaneet korkeakoulututkinnon tai -opintoja entisessä kotimaassaan. Heidän on mahdollista täydentää osaamistaan ja verkostoitua työelämän kanssa Verkostoja työelämään -osaajakoulutuksessa.
Osaajakoulutuksen voi suorittaa 6–11 kuukaudessa joko pää- tai sivutoimisena opiskeluna. Lisäksi opiskelija voi valita, haluaako hän suorittaa koulutuksen suomeksi, englanniksi tai osittain molemmilla kielillä. Tässäkin koulutuksessa kuitenkin satsataan suomen kielen oppimiseen, mikä on tärkeää kotoutumisen kannalta.
Osaajakoulutuksessa voi valita omaa osaamista vahvistavia kursseja ja lisäksi opintoihin sisältyy ura- ja työelämäohjausta. Opinnoissa suoritetaan työharjoittelu, jonka toivotaan avaavan ovia ja auttavan eteenpäin työnhaussa.
Turun AMK:ssa järjestetään runsaasti suomi toisena kielenä -opintoja eri kielitaitotasoilla. Kieliopintojen lisäksi opiskelijoille pidetään viikoittain suomenkielisiä keskustelutapaamisia, jotka tarjoavat mahdollisuuden treenata suomen kielen ymmärtämistä ja puhumista. Tapaamisten vapaamuotoisuus laskee rimaa puhua suomea, ja kaikki Turun AMK:n opiskelijat ovat tervetulleita mukaan.
Opintoja tuetaan myös palveluilla. Ulkomaalaistaustaisille suunnattu MOI-ohjauspalvelu neuvoo Turun AMK:n omia opiskelijoita sekä muita korkeakouluopinnoista kiinnostuneita monenlaisissa kysymyksissä. Jos mieltä askarruttaa esimerkiksi se, mihin koulutuksiin voi hakea tai kuinka ilmoittautua kurssille, MOI-palvelu auttaa. MOI-palvelusta saa tarvittaessa tukea jopa oppimistehtävien tekemiseen ja niiden kieliasun hiomiseen.
Kotoutumispalvelut suoraan kännykkään
Kotoutumista edistetään myös Turun AMK:n hanketyössä. VINCE-hankkeessa (Virtual integration home – promoting inclusion and empowerment digitally) kehitetään digitaalisia kotoutumispalveluja. Hankkeessa luodaan vuorovaikutukselliset ja aktiivisuutta edistävät kotoutumispalvelut virtuaaliympäristöön.
Teknisiltä osin sovelluksen toteuttaa Turun AMK:n FIT Turku -osaamiskeskus. Sisällön puolestaan suunnittelee Turun AMK:n Sosiaalinen osallisuus ja toimijuus -tutkimusryhmä yhteistyössä hankepartnereiden kanssa.
− Tavoitteena on luoda sovellus, jonka kautta kotoutujat voivat saada luotettavaa tietoa helposti. Lähtökohtana on koota tietoa kaikesta siitä, mitä maahan muuttanut henkilö tarvitsee viranomaisilta muutettuaan Suomeen, kertoo projektipäällikkö Riina Riihimäki.
Tiedot voivat liittyä esimerkiksi asumiseen, opiskeluun, tukiin tai varhaiskasvatukseen. Sovellus on tekoälypohjainen ja se hakee tietoa avainsanojen avulla luotettavista ja ajantasaisista lähteistä. Sovellus pystyy tekoälyn avulla palvelemaan yli 50 kielellä, jolloin mahdollisimman moni pääsee tiedon äärelle omalla äidinkielellään.
− Sovellus ei tule korvaamaan kohtaamisia ihmisten kanssa. Se tulee vain lisäpalveluksi kasvokkaisen palvelun rinnalle. Tarkoitus on helpottaa tiedon löytämistä sen sijaan, että aina tarvitsisi mennä jonottamaan jonnekin kysymään asiaa, Riihimäki korostaa.
Sovellukseen rakennetaan virtuaaliset tilat, joihin suunnitellaan tarjottavaksi erilaisia ohjauspalveluja. Virtuaalisessa huoneessa voidaan pitää tapaaminen esimerkiksi sosiaalityöntekijän kanssa tai tilaisuus, jossa saisi neuvoja yrityksen perustamiseen. Huoneeseen liitytään käyttäjätunnuksella ja sovellus kääntää keskustelun osallistujan omalle äidinkielelle.
Taustalla monialainen yhteistyö
Digitaalisten kotoutumispalvelujen sovellus valmistuu vuoden 2025 ja 2026 taitteessa. Sovelluksen kehittämistä varten VINCE-hankkeessa on kerätty palautetta niin maahanmuuttajilta kuin heidän kanssaan työskenteleviltä. Riihimäen mukaan sovelluksen tietosuoja- ja tietoturva-asioihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Asiakkaista ei kerätä tietoa minnekään.
− Virtuaalisia tiloja vasta suunnitellaan, mutta tilat voivat esimerkiksi näyttää pohjoismaiselta kodilta. Ympäristö on samalla opettavainen, sillä ikkunasta voivat vaihtua vuodenajat, eteisestä näkee, että kengät ovat pohjoismaiseen tapaan jätetty sinne ja keittiössä voi ihmetellä suomalaista tiskikaappia. Samalla oppii sanastoa ja tulee esiin paikallista tietoa, kuten että lumelle on monta eri sanaa suomeksi, Riihimäki kuvailee.
Pohjoismainen koti on vasta yksi virtuaalisten tilojen malliesimerkki, mutta se on jo nyt herättänyt kiinnostusta. Lisäksi suunnitteilla on virtuaalisia neuvottelu- ja toimistotiloja.
VINCE-hanketta rahoittaa Central Baltic Programme ja sen kokonaisrahoitus on reilu kaksi miljoonaa euroa.
Turun AMK oli isosti mukana Turussa syksyllä 2024 järjestetyssä Integration-tapahtumassa. Tapahtumassa kotoutumisen toimijat ympäri Suomea verkostoituivat ja jakoivat hyviä käytäntöjä kotoutumisen edistämisestä.
− Siellä oltiin hyvin kiinnostuneita VINCE-hankkeesta ja tulevasta sovelluksesta. Saimme kuulla olevamme edelläkävijöitä. Tärkein viesti kaikilla on kuitenkin se, että halutaan toivottaa maahanmuuttajat tervetulleeksi Suomeen ja auttaa heitä kotoutumaan, Riihimäki toteaa.
Tutustu
Lue seuraavaksi
-
Uutinen
Kiitos vuodesta 2024
Suuret kiitokset hyvästä yhteistyöstä vuonna 2024. Meille Turun ammattikorkeakoulussa on ollut suuri ilo auttaa kumppaneitamme tekemään vaikuttavia tuloksia Varsinais-Suomen ja koko maan tulevaisuuden eteen. Maan talous on käynyt…
-
Alumni
Urheilu ja liiketalousosaaminen yhdistyvät Kim Ekroosin työuralla
Entinen ammattilaisjalkapalloilija Kim Ekroos on opiskellut Turun AMK:ssa kolme eri tutkintoa. Kaikissa opinnoissaan hänelle on ollut erityisen tärkeää opintojen joustavuus ja sovellettavuus suoraan työelämään. Julkaistu: Muokattu: Minulla on…
-
Mediatiedote
Unihygienialla voidaan vähentää vuorotyön aiheuttamia terveyshaittoja
Hanna Tupamäki laati ylemmän ammattikorkeakoulututkintonsa opinnäytetyönä oppaan, joka antaa vinkkejä unihygienian hyödyntämiseen yövuoroja tekeville.