Turun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opiskelijat ja asiantuntijat tarjoavat turkulaisille yli 65-vuotiaille erilaista apua kaveritoiminnan kautta. Toiminta on ollut myönteinen kokemus niin opiskelijoille kuin asiakkaillekin.

Digiapu on ollut toiminnassa erityisen kysyttyä. Se on ollut hyvin merkityksellistä Raija Nymanille.
Julkaistu:
Muokattu:
Teksti ja kuvat: Karoliina Hakasalo, journalismin opiskelija
Ikäihmiset ovat pyytäneet Kupittaan kampuksen klinikalta erityisen paljon digiapua. Apua on kaivattu muun muassa erilaisten sovellusten lataamisessa sekä laitteiden, kuten älykellojen ja tablettien, käytössä. Myös erilaiset tietoturvallisuuteen liittyvät asiat ovat usein mietityttäneet asiakkaita.
Turun ammattikorkeakoulussa on kehitetty palvelukonsepti, johon kuuluu Sun hyvä kaveri -toimintaa senioreille. Palvelu toteutettiin, jotta turkulaiset seniori-ikäiset saisivat seuraa liikunnan ja kulttuurin pariin tai vaikkapa apua erilaisiin arjen askareisiin. Se voi tarkoittaa esimerkiksi jutustelua asiakkaan kanssa kahvikupposen äärellä tai käyntiä ruokakaupassa.
”Suosittelen palvelua muillekin”
Sun hyvä kaveri -palvelun asiakas Raija Nyman oli jo pitkään pohtinut, että tarvitsisi apua digiasioissa. Hän löysi kaveritoiminnan mainoksen Facebookista ja päätti heti ottaa yhteyttä Turun ammattikorkeakoulun Sun hyvä elämä -klinikkaan.
Kaveritoiminta on ylittänyt Nymanin odotukset. Kaikkein antoisinta on ollut se, että hän on saanut tarvitsemaansa apua moniin digiongelmiin.
– Olen voinut esittää kaikenlaisia kysymyksiä. Opiskelijat ovat olleet erittäin mukavia, ja heidän kanssaan on ollut kiva viettää aikaa.
Suurkiitokset heille, jotka ovat olleet mukana kehittämistyössä.
Tällä palvelulla on ollut suuri merkitys Nymanille, sillä se on ratkaissut häntä mietittäneitä pulmia. Digimaailmassa kaikki kehittyy jatkuvasti, ja uusia asioita tulee omaksua nopealla tahdilla.
– Olen suositellut palvelua jo muillekin. Mielestäni tämänkaltaiset palvelut ovat äärettömän tärkeitä. Suurkiitokset heille, jotka ovat olleet mukana kehittämistyössä, Nyman sanoo.
Monipuolista taitojen kehittämistä
Sairaanhoitajaopiskelijat suorittavat klinikalla yhden työharjoitteluistaan. Se on tuonut opiskelijoille erilaista sisältöä ja uudenlaisia oppimiskokemuksia. Nellinora Blomqvist ja Joni Hohenthal ovat olleet tyytyväisiä harjoittelujaksoon. He ovat toimineet senioreille tarkoitetun palvelun projektipäälliköinä.
Blomqvist ja Hohenthal ovat kokeneet harjoittelun erilaisena aikaisempiin verrattuna. Suurena erona on ollut se, että he eivät ole niinkään tarvinneet kliinisiä taitoja. Klinikalla vahvistetaan etenkin opiskelijoiden vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja.
– Jokainen opiskelija on vastuussa yhdestä tarjottujen palveluiden osa-alueesta. Projektipäällikköinä olemme päässeet harjoittelemaan myös johtamistaitoja ja vastuun ottamista, he esittelevät.
Opiskelijat ovat kehittäneet kaveritoimintaa jatkuvasti, ja uusia ideoita on päästy toteuttamaan yhdessä sosionomiopiskelijoiden kanssa. Toiminnan tueksi ideoitiin harjoittelujakson aikana teemareput, joita voidaan ottaa mukaan asiakkaiden luokse. Repuissa on erilaisia aktiviteetteja, kuten pelejä ja käsitöitä.
– Suosittelen tätä harjoittelua muillekin opiskelijoille. Tämä on ollut todella mieluisaa, Blomqvist kehuu.
Blomqvist kertoo kehittämisen, yrittäjyyden ja johtamisen olleen pääosassa tässä harjoittelussa. Suunnitellessaan toimeksiantoja hän on päässyt kehittämään ideointitaitojaan ja hyödyntämään omaa luovuuttaan.
Moniammatillista yhteistyötä opiskelijoiden kesken
Opetussairaanhoitaja Miia Tähtinen on ollut projektissa mukana alusta lähtien suunnittelemassa ja toteuttamassa toimintaa. Opiskelijoilla on päävastuu klinikan toiminnasta, mutta opettaja ohjaa ja tukee heitä tarvittaessa.
Senioritoiminnassa on tähän asti ollut töissä pian valmistuvia sairaanhoitajaopiskelijoita, mutta mukaan saadaan heidän lisäkseen sosionomiopiskelijoita.
– Kun sairaanhoitaja- ja sosionomiopiskelijat suorittavat työharjoittelua yhdessä, he pääsevät harjoittelemaan työntekemistä moniammatillisesti, Tähtinen kertoo.
Tähtinen on huomannut, että moni asiakas on varannut seuraavan ajan heti ensimmäisen käyntinsä jälkeen. Tämä kertoo asiakkaiden tyytyväisyydestä palveluun.
Sekä Tähtinen että opiskelija Blomqvist kannustavat ikäihmisiä ottamaan klinikkaan yhteyttä matalalla kynnyksellä.
– Pyrimme jatkamaan toimintaa jatkossakin, Tähtinen sanoo.

Sun hyvä kaveri -palvelu käytössäsi
- Kaveritoiminta kestää kaksi tuntia kerrallaan ja toteutetaan joko asiakkaan kotona tai sopimuksen mukaan. Palvelussa on mahdollisuus kotitalousvähennykseen.
- Senioreille suunnatulla toiminnalla ei ole Aluehallintoviraston myöntämää ympäristölupaa, joten tarjolla ei ole varsinaisia terveyspalveluja.
- Toiminnan käynnistämiseen on saatu tukea Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet -säätiöltä.
Voisit olla kiinnostunut myös
Lue seuraavaksi
-
Opiskelija
Vuoden opiskelija Kia Lehto: ”Ensihoidon opinnot ylittivät odotukseni”
Kia Lehto on viittä vaille valmis ensihoitaja (AMK). Opinnot Turun ammattikorkeakoulussa ovat tuoneet hänelle uusia oppimiskokemuksia ja ystävyyssuhteita. Lehto valittiin vuoden opiskelijaksi tunnustuksena vastuullisesta opiskelusta ja hyvistä yhteistyötaidoista.…
-
Opiskelija
Röntgenhoitajakoulutus avaa ovia monipuolisiin uramahdollisuuksiin
Hanin Barbarin kipinä kuvantamisalaan syttyi jo lukiolaisena. Röntgenhoitajaopinnoissa yhdistyvät teoria, käytännön harjoittelu ja tiivis yhteistyö opiskelijayhteisön kanssa. Turun ammattikorkeakoulun opiskelija Hanin Barbar innostui röntgenhoitajaopinnoista jo lukiolaisena. Hän muistelee,…
-
Mediatiedote
VR-lasit päähän hammastekniikan opetuksessa – “Viemme oppimisen uudelle tasolle”
Turun ammattikorkeakoulussa tapahtuu jotain poikkeuksellista: hammastekniikan opiskelijat pääsevät ensimmäistä kertaa opinnoissaan kokemaan 3D-mallien käsittelyn aivan uudella tavalla – syvyysnäkökulmasta.