Ruovikot – riesa vai rikkaus?

Merenlahtia, järvenrantoja ja ojia kansoittava järviruoko on kosmopoliitti kasvi, joka on koettu monin paikoin riesaksi, mutta se on myös monipuolinen hyötykasvi. Turun AMK:ssa on tutkittu järviruo´on hyötykäyttöä 2000-luvun alkuvuosista lähtien ja kokonaiskuva sen hyödyntämisen mahdollisuuksista ja pullonkauloista alkaa hahmottua.

Teksti: Martti Komulainen

Telaketjuilla kulkevasta rinnekoneesta modifioitu ruokoleikkuukone etenee ruovikon laitaa tasaisesti. Miesten yhteistyö on saumatonta, yksi on koneen ohjaimissa, yksi vastaanottaa leikkuuterien leikkaamat niput ja heittelee ne lavalla nippuja pinoavalle. Virolaistiimi leikkaa ruokoa naantalilaisen maatilan rannassa.

Telakone pystyy operoimaan hienosti jään päältä tai routa-aikaan rannalta käsin. Kesäleikkuuseen on sitten omat konesovellukset, joita myös on käytössä.

Korjuu on keskeinen elementti, kun mietitään järviruo´on hyötykäyttöä.

Turun AMK:ssa on yhtäjaksoisesti tutkittu järviruokoa ja sen hyödyntämistä jo vuodesta 2005.

– Meitä vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmässä kiinnostaa se miten järviruoko liiketoimintana voisi lähteä enemmän käyntiin ja miten siihen liittyviä haasteita kyettäisiin ratkaisemaan, toteaa ruokohankkeita vetävä projektipäällikkö Nina Savela.

Ei kaisla, vaan ruoko!

Tehdään nyt heti alkuun selväksi että puhutaan ruo´osta ja ruovikoista kaislan tai kaislikoiden sijaan. Kansan suussa kaislana puhuttu on useimmiten ruoko, heinäkasveihin kuuluva järviruoko. Kaislaakin, meri- tahi järvikaislaa, on olemassa mutta huomattavasti harvalukuisemmin kuin kaikkialle levittäytynyttä järviruokoa, ja kaisla kuuluu tyystin eri kasviheimoon, sarakasveihin.

Järviruoko on todellinen kosmopoliitti, laajalle maailmassa levinnyt kasvi, jonka kasvuala Suomessa on voimakkaasti lisääntynyt vesistöjen rehevöitymisen, ilmaston lämpenemisen ja karjan laidunnuksen vähentymisen johdosta.

Paikoin sen levittäytyminen koetaan riesaksi, ja monet mökkiläiset kasvustoa leikkaavatkin säännöllisesti. Laajat monotoniset ruokokasvustot ovat myös vähälajisia.

Ruovikoiden ympäristö- ja vesiensuojeluvaikutukset ovat monisyisiä. Ruovikko sitoo kasvuunsa ravinteita, ja jos ruokoa korjataan pois myös ravinteita poistuu systeemistä. Ruoko myös pumppaa happea vesistön pohjaan ja sitoo sinne ravinteita. Toisaalta ruovikot ovat metaanilähteitä ja metaani taasen paha kasvihuonekaasu. Jos ruokoa ei korjata vihreä ruokomassa voi taas olla ravinnelähde vesistössä. Kokonaisvaikutusta on hankala hahmottaa.

Jopa nelimetriseksi venyvä ruoko on runsastuottoinen: biomassaa kuiva-aineeksi laskettuna voi kertyä 5–7 tonnia hehtaarilta vuodessa. Siinä piilee myös mielenkiinto sen hyödyntämiseen.

Monikäyttöinen ruoko

Ruoko kelpaa moneen: energiaksi, rehuksi, lannoitteeksi, katteeksi ja katoksi.

– Tulevaisuudessa haluaisimme tutkia myös voisiko ruokoa käyttää korkean jalostusasteen tuotteissa, kuten tekstiileissä ja kosmetiikassa, Nina Savela kertoo.

Ja ruovikoitahan riittää! Hyödyntämiskelpoisia ruovikoita on arvioitu olevan Etelä-Suomessa kolmisenkymmentä tuhatta hehtaaria.

– Ruovikkokartoituksia on tehty dronetekniikkaa ja satelliittitekniikkaa hyödyntämällä, projekti-insinööri Jerome Tornikoski kertoo.

Ruovikkohehtaarin energiasisältö on karkeasti omakotitalon vuotuista energiatarvetta vastaava (sisältäen lämmityksen, noin 21 MWh). Energiakäyttöön kätevimmin ruoko korjataan talvella ja poltetaan hakkeen seassa. Kesäruo´osta taas voidaan tuottaa biokaasua.

Karjan ravinto on perinteinen ruo´on käyttömuoto, joka on vähentynyt laidunnuksen vähentymisen myötä.

Ruokokattoja tapaa Virossa ja muualla Itämeren rannikoilla vielä yleisesti, mutta Suomesta ruokorakentaminen on kadonnut jo aikaa sitten. Ruokorakentamisen oppia on tuotu Virosta Suomeen Turun AMK:n hankkeissa. Muitakin rakentamisen sovelluksia on, muun muassa eristelevyt. Taannoisen Naantalin ruokokorjuun ruokoniput menivät ekosementin valmistukseen Finnsementin tehtaalle.

Hyötykäyttö edellyttää tarkkaa suunnittelua, muun muassa etteivät luontoarvot kärsi. Vaikka monotoninen umpeenkasvava laaja ruovikko on vähälajinen, mosaiikkinen vesilampareita ja ruovikoita sisältävä alue on lajirikas, ja moni laji on ruo´osta riippuvainen. Rytikerttunen, viiksitimali ja ruskosuohaukka esimerkkeinä.

Hyötykäytön mahdollisuudet ja pullonkaulat

Ruovikkoalueiden maanomistus rannoilla on sirpalemaista, ja se on yksi hyödyntämisen pullonkauloista. Ruovikoiden leikkuu ei ole nimittäin jokamiehenoikeus, vaan tarvitsee maa- ja vesialueen omistajan luvan. Tätä silmällä pitäen Turun AMK:n hankkeissa on kehitetty sopimusmallia vesialueen omistajien ja ruovikkomassan hyödyntäjien välille ja luvitettu ruovikkoalueita kirjeitse. Tulevaisuudessa Turun AMK:n ruokotoiminnoissa on tarkoitus selvittää edellytyksiä sähköisen lupa-alustan perustamiselle ja ylläpitämiselle.

– Ruovikoiden leikkuuseen vaadittavaa laitteistoa ei ole hirveästi Suomessa eikä alan yrittäjiäkään montaa. Osittain syynä tähän on liiketoiminnan houkuttelemattomuus. Kun tulevaisuudessa lupia voidaan saada suuremmille, yhtenäisille ruokoalueille ja ruovikon liiketoiminnalliset käyttötarkoitukset monipuolistuvat, alalla nähdään toivottavasti myös kehitystä, toteaa Nina Savela.

Tulevaisuuden visiossa ruovikot ovat muuttuneet riesasta rikkaudeksi, korjuu- ja hyödyntämisketjut toimivat yrittäjäpohjaisesti, ruokomassa tuottaa energiaa vaikkapa hakevoimalan seospolttoaineena tai toimii esimerkiksi kestävänä rakennusmateriaalina, ruokoa hyödynnetään monipuolisesti ja ruo´on korjuu poistaa myös ravinteita tehokkaasti vesistöistä.

Artikkeli on julkaistu aiemmin 16.5. 2023 talk.turkuamk.fi-verkkojulkaisussa.