Vauhtia urheiluseuroihin ja viihtyvyyttä asuinseutuihin

Tuotamme uutta osaamista paikallisyhteisöille

Hankkeen tavoitteena tiivistetysti on:

  • tuottaa seuroille ja paikallisyhteisöille uutta osaamista ja ymmärrystä eri sidosryhmien kanssa toimimisessa
  • vahvistaa alueellista sosiaalista pääomaa ja yhteisöjen elinvoimaa sekä
  • levittää hyväksi todettuja käytäntöjä ja ehkäisee verkostomaisessa toiminnassa usein esiintyviä pullonkauloja.

Hankkeen tausta:

Urheiluseurat ovat ison haasteen edessä, sillä

  • Vapaaehtoisten rekrytointia vaikeuttaa kulttuurillinen murros. Yksilöllinen elämäntapa korostuu. 24/7 seuraihmisistä on pulaa, mutta projektiluontoista talkootyötä ollaan vielä valmiita tekemään
  • Urheilun pyyteettömät tukijat ovat entistä harvemmassa
  • Urheilun yhteiskunnallista tehtävää ei voi rakentaa tulevaisuudessa pelkästään vapaaehtoistyön kautta
  • Urheiluseuroilla on merkittävä rooli kunnan ja alueen viihtyisyyden luomisessa. Urheiluseurat luovat kunnan mainetta, joka muuttaa elinvoiman vetovoimaksi.

Ota yhteyttä

  • Jaakko Haltia

    Lehtori
    +358 44 907 4966
    jaakko.haltia@turkuamk.fi

Kumppanit

  • Eurajoen Veikot
  • Kalannin Pallo
  • Laitilan Jyske
  • Lapin Narvi-Pallo
  • Mynämäen Vesa
  • Pyhärannan Myrsky
  • Uudenkaupungin Korihait
  • Vehmaan Kiisto

Tutustu tutkimusryhmään