Tutkimusryhmäopinnot
Opiskele ylempi AMK-tutkinto tutkimusryhmässä. Tutkimusryhmäopinnoissa syvennät osaamistasi omalla ydinosaamisalueellasi tai uusissa aihepiireissä. Kartutat erityisesti taitojasi projektiosaamisessa sekä tutkimus- ja kehitystyössä.
Tutkimusryhmäopintoja on tarjolla yli 30 tutkimusryhmässämme liiketalouden, kulttuurin, tekniikan ja terveyden ja hyvinvoinnin aloilla.
Tutkintonimike
Oman alan ylempi AMK-tutkinto
Laajuus ja kesto
Toteutustapa
Opetuskieli
Mitä tutkimusryhmäopinnot ovat?
Tutkimusryhmäopinnoissa opiskelet ylemmän AMK-tutkinnon työskentelemällä Turun AMK:n tutkimusryhmässä. Erikoistut johonkin tutkimusryhmän painopistealueista ja voit siten suunnata osaamisesi kehittämistä omalle ydinosaamisalueelle tai uusille asiantuntijuusalueille. Lisäksi kartutat erityisesti projektiosaamistasi ja taitojasi toimia tutkimus- ja kehittämishankkeissa.
Opintojen aikana työskentelet tutkimusryhmän jäsenenä, esimerkiksi projektiosaajana, asiantuntijana tai projektipäällikkönä. Koulutuksen sisältö rakentuu henkilökohtaisen oppimissuunnitelmasi sekä tutkimusryhmän meneillään olevien tai hakuun tulevien hankkeiden perusteella. Edellytyksenä koulutukseen valinnalle on, että opinnot kytkeytyvät opiskelijan ja tutkimusryhmän ydintoimintaan.
Tutkimusryhmäopintoina suoritettava koulutus on osa Turun AMK:n Master Schoolia ja sen Professional Excellence -polkua. Koulutuksesta valmistut ylempään AMK-tutkintoon. Ylempi AMK-tutkinto on Master-tason tutkinto eli ylempi korkeakoulututkinto, joka vastaa osaamistasoltaan yliopistossa suoritettavaa maisteritutkintoa ja antaa saman pätevyyden esimerkiksi julkiseen virkaan.
Voit hakea Master-koulutukseen, jos sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto, tai aiempi opistoasteen tai ammattillisen korkea-asteen tutkinto sekä kaksi vuotta soveltuvaa työkokemusta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Tarkemmat hakukelpoisuusehdot löydät Opintopolusta koulutuksen tiedoista.
Tutustu vaihtoehtoihin
Insinööri (ylempi AMK) -tutkimusryhmäopinnot
Insinööri (ylempi AMK) -tutkintoon johtavat tutkimusryhmäopinnot on suunnattu tekniikan alan asiantuntijoille.
Opinnot painottuvat tekniikan ja ICT-alan osaamisalueisiin.
Tutkinnon laajuus on 60 opintopistettä, ja suunniteltu kesto 1,5 vuotta. Opinnot on mahdollista suorittaa työn ohessa, tai kokopäiväisenä opiskeluna yhdessä vuodessa.
Pohjakoulutuksesi määrittää sen, mistä YAMK-tutkinnosta voit valmistua. Hakukelpoisuus eri tutkintoihin määrittyy tutkinnon ja työkokemuksen mukaan samoin kuin yhteishaussa.
Taide- ja kulttuurialan kehittäjä -tutkimusryhmäopinnot
Taide- ja kulttuurialan kehittäjä -tutkimusryhmäopinnot on suunnattu taide-, kulttuuri- ja media-alan asiantuntijoille.
Opinnot painottuvat taide- ja kulttuurialan osaamisalueista media-alaan, ja opinnot tehdään yhteistyössä Elokuvan ja median tutkimusryhmän kanssa.
Tutkinnon laajuus on 60 opintopistettä, ja suunniteltu kesto 1,5 vuotta. Opinnot on mahdollista suorittaa työn ohessa, tai kokopäiväisenä opiskeluna yhdessä vuodessa.
Tutkintonimike
Koulutuksesta valmistut kulttuurialan ylempään AMK-tutkintoon, ja tutkintonimikkeesi on esimerkiksi ”teatteri-ilmaisun ohjaaja (ylempi AMK)”.
Tutkintonimike on pääsääntöisesti aikaisempi kulttuurialan tutkintonimikkeesi. Jos Turun AMK:lla ei ole tutkinnonanto-oikeutta aikaisempaan tutkintoosi, voit valita tutkintonimikkeesi seuraavien joukosta:
- Kuvataiteilija (ylempi AMK)
- Medianomi (ylempi AMK)
- Musiikkipedagogi (ylempi AMK)
- Tanssinopettaja (ylempi AMK)
- Teatteri-ilmaisun ohjaaja (ylempi AMK)
Tutkintonimikkeet eivät vaikuta hakukelpoisuuteen, eli voit hakea koulutukseen myös muilla kuin yllä listatuilla tutkinnoilla. Tarkemman kuvauksen hakukelpoisuudesta löydät Opintopolusta.
Pohjakoulutuksesi määrittää sen, mistä YAMK-tutkinnosta voit valmistua. Hakukelpoisuus eri tutkintoihin määrittyy tutkinnon ja työkokemuksen mukaan samoin kuin yhteishaussa.
Tradenomi (ylempi AMK) -tutkimusryhmäopinnot
Tradenomi (ylempi AMK) -tutkintoon johtavat tutkimusryhmäopinnot on suunnattu liiketalouden ja tietojenkäsittelyn asiantuntijoille.
Opinnot painottuvat liiketalouden ja ICT-alan osaamisalueisiin.
Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä, ja suunniteltu kesto 2 vuotta. Opinnot on mahdollista suorittaa työn ohessa, tai kokopäiväisenä opiskeluna 1,5 vuodessa.
Pohjakoulutuksesi määrittää sen, mistä YAMK-tutkinnosta voit valmistua. Hakukelpoisuus eri tutkintoihin määrittyy tutkinnon ja työkokemuksen mukaan samoin kuin yhteishaussa.
Sosiaali- ja terveysalan tutkimusryhmäopinnot
Sosiaali- ja terveysalan tutkimusryhmäopinnot on suunnattu sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.
Opinnot painottuvat terveyden ja hyvinvoinnin osaamisalueisiin.
Tutkinnon laajuus on 90 opintopistettä, ja suunniteltu kesto 2 vuotta. Opinnot on mahdollista suorittaa työn ohessa, tai kokopäiväisenä opiskeluna 1,5 vuodessa.
Tutkintonimike
Koulutuksesta valmistut sosiaali- ja terveysalan ylempään AMK-tutkintoon, ja tutkintonimikkeesi on esimerkiksi ”sairaanhoitaja (ylempi AMK)”. Tutkintonimike on pääsääntöisesti aikaisempi sosiaali- ja terveysalan tutkintonimikkeesi. Jos Turun AMK:lla ei ole tutkinnonanto-oikeutta aikaisempaan tutkintoosi, voit valita tutkintonimikkeesi seuraavien joukosta:
- Bioanalyytikko (ylempi AMK)
- Ensihoitaja (ylempi AMK)
- Fysioterapeutti (ylempi AMK)
- Hammasteknikko (ylempi AMK)
- Kätilö (ylempi AMK)
- Röntgenhoitaja (ylempi AMK)
- Sairaanhoitaja (ylempi AMK)
- Sosionomi (ylempi AMK)
- Suuhygienisti (ylempi AMK)
- Terveydenhoitaja (ylempi AMK)
- Toimintaterapeutti (ylempi AMK)
Tutkintonimikkeet eivät vaikuta hakukelpoisuuteen, eli voit hakea koulutukseen myös muilla kuin yllä listatuilla tutkinnoilla. Tarkemman kuvauksen hakukelpoisuudesta löydät Opintopolusta.
Pohjakoulutuksesi määrittää sen, mistä YAMK-tutkinnosta voit valmistua. Hakukelpoisuus eri tutkintoihin määrittyy tutkinnon ja työkokemuksen mukaan samoin kuin yhteishaussa.
Opintojen sisältö
YAMK-tutkinnon laajuus on joko 60 tai 90 opintopistettä koulutusalasta ja omasta taustatutkinnostasi riippuen. Tutkinto sisältää
- syventävät opinnot (20 tai 40 op)
- vapaasti valittavat opinnot (10 tai 20 op) ja
- opinnäytetyön (30 op) .
Syventävät opinnot koostuvat menetelmäopinnoista sekä aiempia opintoja laajentavista ammatillisista opinnoista, joista pääosa suoritetaan henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaisesti tutkimusryhmän toimintaympäristössä. Vapaasti valittavilla opinnoilla voit laajentaa osaamistasi sisällyttämällä opintoja omasta tai muista koulutuksista tai muiden korkeakoulujen tarjonnasta. Keskeinen osa Master-opintoja on opinnäytetyö, joka toteutetaan normaalisti tutkimusryhmän hankkeissa.
Opintojen alussa sinulle laaditaan henkilökohtainen oppimissuunnitelma, joka määrittää opintojen tarkemman sisällön. Oppimissuunnitelmassa huomioidaan myös aiempi osaaminen ja kokemus. Opintoihin voi sisältyä tutkimusryhmätyöskentelyn lisäksi YAMK-tason opintojaksoja.
Näin haet tutkimusryhmäopintoihin
1
Ota yhteyttä tutkimusryhmän vetäjään
Tutustu ensin tutkimusryhmiin ja ota yhteyttä sinua kiinnostavan tutkimusryhmän vetäjään.
Tutkimusryhmän vetäjältä saat lisätietoa ryhmän painopistealueista ja toiminnasta. Edellytyksenä koulutukseen valinnalle on, että opinnot kytkeytyvät opiskelijan ja tutkimusryhmän ydintoimintaan.
2
Täytä hakulomake Opintopolussa
Sen jälkeen, kun olet ollut yhteydessä tutkimusryhmän vetäjään, täytä hakulomake Opintopolussa.
3
Palauta ennakkotehtävä
Opiskelijavalinta tutkimusryhmäiopintoihin tehdään ennakkotehtävän perusteella. Palauta ennakkotehtävä ohjeiden mukaan määräaikaan mennessä.
Katso tarkemmat ohjeet:
Hae koulutukseen
Voit hakea tutkimusryhmäopintoihin erillishaussa ympäri vuoden (pl. kesäkuukaudet ja joulukuu).
Seuraava hakuaika: 2.1.-30.4.2025. Hakuaika päättyy haun viimeisenä päivänä kello 15.00.
Olethan yhteydessä tutkimusryhmän vetäjään ennen hakulomakkeen täyttämistä.
Hakulomakkeet Opintopolussa
Kysy lisää
Hakemiseen liittyvät kysymykset: Hakijapalvelut
Tutkimusryhmän toimintaan ja opiskeluun liittyvät kysymykset:
Ota yhteyttä tutkimusryhmän vetäjään. Löydät yhteystiedot kyseisen tutkimusryhmän sivulta.
Yleiset koulutukseen ja opiskeluun liittyvät kysymykset:
Insinööri (ylempi AMK) ja tradenomi (ylempi AMK): Markku Lindell
Kulttuurialan ylempi AMK-tutkinto: Taina Erävaara
Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto: Katja Heikkinen
Master School − luo tulevaisuutta
Koulutus on osa Turun AMK:n Master Schoolia ja sen Professional Excellence -koulutustarjontaa. Master School on tarkoitettu työelämässä pätevöityneille osaajille, jotka haluavat tehdä uuden siirron työurallaan. Master Schoolista valmistuu asiantuntijoita ja johtajia oman alansa kehittäjiksi ja työelämän uudistajiksi. Avaa ovet uudenlaiseen ammatilliseen urakehitykseen.