Master School – YAMK-tutkinto

Taiteen uudet kontekstit

Miksi valita tämä koulutus?

Taiteen ja kulttuurin ammattilaisten toimintaympäristöt muuttuvat jatkuvasti. Tämän päivän taiteilijuus ja työelämä edellyttävät ammatillista osaamista erilaisissa tilanteissa, erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa ja erilaisissa toimintaympäristöissä.

Taiteen uudet kontekstit -koulutuksen tavoitteena on, että opiskelija osaa sijoittaa oman osaamisensa uusiin konteksteihin sekä hyödyntää tai soveltaa osaamistaan uusin tavoin. Koulutuksessa tarkastellaan ja tuotetaan taidetta moninaisissa tiloissa, asiayhteyksissä, prosesseissa ja erilaisten toimijoiden parissa. Taiteidenvälisyys ja moniammatillisuus ovat koulutuksen keskeisiä sisältöjä. Opinnoissa painotetaan verkostomaista ja yhteisöllistä työskentelytapaa; yhteistyötä tehdään eri taiteenalojen ja muiden toimialojen kanssa. Oman ammatillisuuden sisältöjä ja ammattiin kytkeytyviä näkemyksiä tarkastellaan ammatillisessa elämäkertaprosessissa tehtävässä identiteettityössä. 

Opintojen sisältö

Taiteen uudet kontekstit -koulutuksen laajuus on 60 opintopistettä ja se on suunniteltu suoritettavaksi 1,5 vuodessa. Opintosuunnitelma on joustava, ja lyhimmillään opinnot on mahdollista tehdä yhdessä vuodessa kokopäiväisenä opiskeluna. 

Opintojen rakenne:

Tulevaisuuden tekijät 10 op 

  • Tulevaisuuden toimintaympäristöt 5 op 
  • Ammatillinen elämäkertaprosessi 5 op 

Taide uusissa konteksteissa 10 op 

  • Taide uusissa konteksteissa 1, 5 op 
  • Taide uusissa konteksteissa 2, 5 op 

Opinnäytetyö 30 op 

  • Kehittämistyön menetelmät ja suunnittelu 5 op      
  • Opinnäytetyön toteutus ja raportointi 25 op 

Vapaasti valittavat opinnot 10 op 

Tutkinnon ydinosaaminen rakentuu moduuleissa Tulevaisuuden tekijät ja Taide uusissa konteksteissa. Opinnoissa keskitytään toimintaympäristön muutosten analysointiin ja ennakointiin, oman ammatillisen/taiteellisen tekijyyden ja identiteetin vahvistamiseen, taiteen uusien kontekstien tarkasteluun sekä oman tekijyyden ja työskentelyn sijoittamiseen uusiin toimintaympäristöihin ja yhteyksiin. Vapaasti valittavissa opinnoissa opiskelija laajentaa osaamistaan itselleen tarpeellisilla alueilla ja mielekkäillä tavoilla.

Keskeinen osa Master-tutkintoja on 30 opintopisteen laajuinen opinnäytetyö, joka käynnistyy heti opintojen alussa, ja läpäisee koko opintoajan. Opinnäytetyössä opiskelija syventää ammatillista ydinosaamistaan sekä kehittämisosaamistaan. Tavoitteena on kehittää kulttuurialan ammattikäytäntöjä ja vastata toimeksiantajan tai muun tahon tarpeeseen. Opinnäytetyö muodostuu kehittämistehtävän tavoitteiden mukaisesti taiteellisesta ja toiminnallisesta työskentelystä sekä sen tutkimuksellisesta tarkastelusta.

Opintojen toteutus – onko mahdollista opiskella työn ohella?

Turun AMK:n Master Schoolin koulutukset on suunniteltu niin, että niissä on mahdollista opiskella joustavasti työn ohessa. Opiskelu on käytännönläheistä ja perinteistä luentopainotteista opiskelua on vähän. Oppiminen tapahtuu erilaisten oppimis- ja kehittämistehtävien kautta. Lähiopetusta on keskimäärin kahtena arkipäivänä kuukaudessa päiväaikaan.

Lähitapaamisten lisäksi opiskelu koostuu verkko-opinnoista, itsenäisestä työskentelystä ja erilaisista ryhmä- ja projektitöistä. Opiskelu hyödyttää monella tavalla myös työnantajaa, koska oppimistehtävät ja opinnäytetyö voidaan tehdä kehittämistehtävänä työpaikalle.

Koska opinnot alkavat?
  • Kevään yhteishaussa ja kesän polkuhaussa haussa olevat koulutukset alkavat elokuussa.
  • Syksyn yhteishaussa ja syksyn polkuhaussa haettavat koulutukset alkavat tammikuussa.

Tarkemmat ohjeet löydät uuden opiskelijan oppaasta.

Kontaktiopetuspäivät 2024-2025

Taiteen uudet kontekstit -koulutuksen kontaktiopetuspäivät lukuvuonna 2024–2025:

  • 2.–5.9.2024
  • 7.–8. 10.2024
  • 4.–5.11.2024
  • 2.– 3.12.2024
  • 13.–14.1.2025
  • 3.–4.2.2025
  • 3.– 4.3.2025
  • 7.–8.4.2025
  • 5.– 6.5.2025
  • 2.– 3.6.2025

Koulutuksen jälkeen

Koulutuksesta valmistut kulttuurialan ylempään AMK-tutkintoon. Tutkintonimike on pääsääntöisesti aikaisempi kulttuurialan tutkintonimikkeesi. Jos Turun AMK:lla ei ole tutkinnonanto-oikeutta aikaisempaan tutkintoosi, voit valita tutkintonimikkeesi seuraavien joukosta: Kuvataiteilija (ylempi AMK), Medianomi (ylempi AMK), Musiikkipedagogi (ylempi AMK), Tanssinopettaja (ylempi AMK) tai Teatteri-ilmaisun ohjaaja (ylempi AMK).

Taiteen uudet kontekstit -koulutuksesta valmistuu hyvin verkostoitunut, tiimityön hallitseva, innovatiivista otetta hyödyntävä, eri kontekstien rajapinnoilla työskentelevä taiteen ammattilainen, joka tunnistaa uusia ansaintamahdollisuuksia muuttuvissa toimintaympäristöissä. Koulutuksen tarjoamasta vahvasta kehittäjäosaamisesta on hyötyä myös asiantuntijatehtävissä työsuhteessa toimiessa. 

Taiteen uudet kontekstit -koulutuksesta valmistunut voi työllistyä taiteilijana, taustatutkintonsa mukaisena pedagogina, oman alansa asiantuntijana ja kehittäjänä. Hänellä on valmiudet osallistua ja vaikuttaa muuttuvaan kulttuurityöelämään. Rohkea kehittäjä tuottaa uusia ratkaisuja erilaisten toimijoiden kanssa ja kykenee toimimaan moninaisissa toimintaympäristöissä.

monitaiteisuus

yhteisötaide

nykytaide

soveltava taide

data-analytiikka

keinoäly

Esimerkiksi näillä nimikkeillä koulutuksesta valmistuneita työskentelee:

asiantuntija

erityisasiantuntija

koordinaattori

yhteisötaiteilija

projektipäällikkö

Kuka voi hakea?

Voit hakea koulutukseen, jos sinulla on Suomessa tai ulkomailla suoritettu korkeakoulututkinto tai Suomessa suoritettu ammatillisen korkea-asteen tai opistoasteen tutkinto.

Työkokemus: lisäksi koulutukseen hakevalta edellytetään kahden vuoden työkokemusta kulttuurialan työelämästä, yrittäjyydestä tai taiteellisesta työskentelystä tutkinnon valmistumisen jälkeen.

Katso tarkat valintaperusteet ja hakukelpoisuusvaatimukset ennen hakemista Opintopolusta.

Miten opiskelijat valitaan ja yhteishaku etenee?

Yhteishaku: katso hakuohjeet, valintaperusteet ja aikataulu.

  • Tähän koulutukseen opiskelijat valitaan ennakkotehtävän ja valintahaastattelun perusteella.
Kuinka monta opiskelijaa koulutukseen valitaan?

Löydät yhteishaun opiskelupaikkojen määrän Opintopolusta koulutuksen tiedoista. Opiskelupaikkojen määrä vaihtelee vuosittain.

Kuinka paljon hakijoita on ollut aiemmin? Tutustu hakijatilastoihin.

Mikä on ylempi ammattikorkeakoulututkinto?

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto eli YAMK-tutkinto on tarkoitettu jo työelämässä toimiville ammattilaisille, joilla on soveltuva AMK-tutkinto tai muu korkeakoulututkinto ja vähintään kaksi vuotta työkokemusta valmistumisen jälkeen. YAMK-tutkinto suoritetaan tyypillisesti töiden ohella 1,5–2 vuodessa. YAMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, eli se on samantasoinen yliopiston maisterin tutkinnon kanssa.

Siirtohaku ja muut haut koulutukseen

Voit hakeutua meille opiskelemaan yhteishaun lisäksi myös muissa hauissa. Huomaathan, että kaikki koulutukset eivät ole mukana kaikissa hakutavoissa.

Siirtoa YAMK-koulutuksesta toiseen voivat hakea vain Turun AMK:ssa YAMK-koulutuksessa jo opiskelevat.

Jos opintosi ovat jääneet kesken, voit hakea opiskeluoikeutta Turun AMK:iin ja suorittaa opintosi loppuun.

Monialaisia verkostoja

Turun AMK:n Taideakatemia on monialainen ja monitaiteinen yhteisö, jossa verkostomainen yhteistyö eri toimijoiden kanssa on olennainen osa toimintaa. Muiden alojen ammattilaisia kohtaat Master Schoolissa, joka kokoaa yhteen tekniikan, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuurialan YAMK-opiskelijat. Saat myös käyttöösi Turun AMK:n kansainvälisen maisteritason korkeakouluverkoston, joka mahdollistaa kansainvälistymisen opintojen aikana. 

Kysy lisää

Hakemiseen liittyvät kysymykset: Hakijapalvelut

Koulutukseen ja opiskeluun liittyvät kysymykset:

  • Pirita Juppi

    Yliopettaja, Koulutusvastaava
    +358 40 355 0157
    pirita.juppi@turkuamk.fi