Master School – YAMK-tutkinto

Taide- ja kulttuurialan johtaminen

Henkilö katsoo hymyillen kameraan. Taustalla on kirjahylly ja tauluja.

Miksi valita tämä koulutus?

Koulutuksen tavoitteena on edistää valmiuksiasi kehittää taide- ja kulttuurialaa ja sen johtamiskäytäntöjä. Opintojen aikana pureudut oman alasi kehittämisen haasteisiin sekä tulevaisuuden toimintaympäristöihin. Pääset kehittämään osaamistasi kulttuurialan organisaation toiminnan strategialähtöisessä kehittämisessä, talouden ja juridiikan kysymyksissä sekä työyhteisön yhteistoiminnan ja hyvinvoinnin edistämisessä. Keskeisessä roolissa on myös kunkin opiskelijan oman johtamisidentiteetin, itsensä johtamisen ja työhyvinvoinnin kehittäminen.

Koulutus on suunnattu työelämässä pätevöityneille taide- ja kulttuurialan ammattilaisille ja asiantuntijoille, jotka ovat kiinnostuneita esihenkilötyöstä ja johtamisesta. Aikaisempi kokemus eri taide- ja kulttuurialan organisaatioissa tarjoaa hyvän lähtökohdan koulutukseen hakeutumiselle ja siitä hyötymiselle.

Koulutuksen aikana verkostoidut niin oman kuin muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Saat myös käyttöösi Turun AMK:n kansainvälisen maisteritason korkeakouluverkoston, joka mahdollistaa kansainvälistymisen opintojen aikana. Taide- ja kulttuurialan johtamisen koulutuksessa toimitaan mahdollisimman paljon yhteistyössä myös Taideakatemian laajojen kansallisten ja kansainvälisten verkostojen sekä opiskelijoiden omien verkostojen kanssa. 

Opintojen sisältö

Koulutuksen suunniteltu kesto on 2 vuotta työn ohessa suoritettuna (90 op). Opinnot koostuvat ydinosaamisesta (40 op), laajentavasta osaamisesta (20 op) ja opinnäytetyöstä (30 op). 

Ydinosaaminen koostuu kaikille yhteisistä opinnoista ja syventävistä taiteen ja kulttuurin johtamisen opinnoista. Opintojen aikana pureudut oman alasi kehittämisen haasteisiin sekä tulevaisuuden toimintaympäristöihin. 

Syventävillä opintojaksoilla opit muun muassa taide- ja kulttuuriorganisaatioiden johtamista, taide- ja kulttuurialan tuotteiden ja palvelujen kehittämistä sekä henkilöstöjohtamista. Laajentava osaaminen sisältää vapaasti valittavat opinnot, joita opiskelija voi valita Turun AMK:n tai muiden korkeakoulujen Master-ohjelmista.

Koulutuksen sisältöjä suunnitellessa on hyödynnetty muun muassa ammattikentän haastatteluja. Suunnittelutyöstä voit lukea lisää TALK-verkkolehden artikkelista.

Keskeinen osa Master-opintoja on opinnäytetyö, joka toteutetaan useimmiten opiskelijan omassa organisaatiossa tehtävänä kehittämis- tai tutkimustyönä. Opintoihisi kuuluvat oppimistehtävät ja opinnäytetyö on mahdollista nivoa työtehtäviisi, jolloin opinnot mahdollistavat samalla työnantajaorganisaatiosi toimintojen kehittämisen.

Opintojen toteutus – onko mahdollista opiskella työn ohella?

Turun AMK:n Master Schoolin koulutukset on suunniteltu niin, että niissä on mahdollista opiskella joustavasti työn ohessa. Opiskelu on käytännönläheistä ja perinteistä luentopainotteista opiskelua on vähän. Oppiminen tapahtuu erilaisten oppimis- ja kehittämistehtävien kautta. Lähiopetusta on keskimäärin kahtena arkipäivänä kuukaudessa päiväaikaan.

Lähitapaamisten lisäksi opiskelu koostuu verkko-opinnoista, itsenäisestä työskentelystä ja erilaisista ryhmä- ja projektitöistä. Opiskelu hyödyttää monella tavalla myös opiskelijan työnantajaa, koska oppimistehtävät ja opinnäytetyö voidaan tehdä kehittämistehtävinä työpaikalle.

Koska opinnot alkavat?
  • Kevään yhteishaussa ja kesän polkuopintohaussa haussa olevat koulutukset alkavat elokuussa.
  • Syksyn yhteishaussa ja syksyn polkuopintohaussa haettavat koulutukset alkavat tammikuussa.

Tarkemmat ohjeet löydät uuden opiskelijan oppaasta.

Koulutuksen jälkeen

Koulutuksesta valmistutaan tradenomi (ylempi AMK) -tutkintoon. YAMK-tutkinto, eli ylempi ammattikorkeakoulututkinto, vastaa osaamistasoltaan yliopistossa suoritettavaa maisteri- tai DI-tutkintoa ja antaa saman pätevyyden esimerkiksi julkiseen virkaan.

Ylempi AMK -tutkinto vahvistaa mahdollisuuksia hakeutua haastavampiin työtehtäviin, lisää tietoja ja taitoja myös projektijohtamisesta ja liiketoimintaosaamisesta sekä antaa varmuutta verkostoissa toimimiseen. Tutkimukset osoittavat, että suoritetulla YAMK-tutkinnolla on vaikutusta urien ja työnkuvien kehitykseen. 

Koulutus lisää valmiuksiasi toimia erilaisissa taide- ja kulttuurialan kansallisissa tai kansainvälisissä asiantuntija-, kehittämis- ja johtamistehtävissä yksityisellä, julkisella sektorilla tai järjestöissä.

henkilöstöjohtaminen

verkostot

kulttuuriala

taideala

strategialähtöinen kehittäminen

talous

juridiikka

Esimerkiksi näillä nimikkeillä koulutuksesta valmistuneita työskentelee:

toimitusjohtaja

johtaja (urheilu-, vapaa-aika- tai kulttuuripalvelut)

järjestöjohtaja

erityisasiantuntija

Kuka voi hakea?

Voit hakea tähän tradenomi (ylempi AMK) -koulutukseen, jos sinulla on Suomessa tai ulkomailla suoritettu korkeakoulututkinto tai Suomessa suoritettu ammatillisen korkea-asteen tai opistoasteen tutkinto.

Työkokemus: lisäksi koulutukseen hakevalta edellytetään vähintään kaksi vuotta alan työkokemusta korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen.

Katso tarkat valintaperusteet ja hakukelpoisuusvaatimukset ennen hakemista Opintopolusta.

Miten opiskelijat valitaan ja haku etenee?

Yhteishaku: katso hakuohjeet, valintaperusteet ja aikataulu.

  • Tähän koulutukseen opiskelijat valitaan todistusvalinnan tai valintatehtävän perusteella.

Polkuopintojen haku: katso hakuohjeet, valintaperusteet ja aikataulu.

  • Polkuopinnoissa valintatapana on joko arvonta tai motivaatiolomake. Tarkat tiedot löydät Opintopolusta koulutuksen tiedoista.
Kuinka monta opiskelijaa koulutukseen valitaan?

Löydät yhteishaun ja polkuopintojen haun opiskelupaikkojen määrän Opintopolusta koulutuksen tiedoista. Opiskelupaikkojen määrä vaihtelee vuosittain.

Kuinka paljon hakijoita on ollut aiemmin? Tutustu hakijatilastoihin.

Mikä on ylempi ammattikorkeakoulututkinto?

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto eli YAMK-tutkinto on tarkoitettu jo työelämässä toimiville ammattilaisille, joilla on soveltuva AMK-tutkinto tai muu korkeakoulututkinto ja vähintään kaksi vuotta työkokemusta valmistumisen jälkeen. YAMK-tutkinto suoritetaan tyypillisesti töiden ohella 1,5–2 vuodessa. YAMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, eli se on samantasoinen yliopiston maisteritutkinnon kanssa.

Miten polkuopinnoissa opiskelu eroaa tutkinto-opinnoista?

Polkuopinnot ovat vaihtoehtoinen reitti tutkintoon. Polkuopintojen kautta voit aloittaa tutkintoon kuuluvien opintojen opiskelun avoimen AMK:n opinto-oikeudella. Polkuopinnot koostuvat YAMK-tutkinnon ensimmäisen vuoden opinnoista (30 op), jotka suoritat samassa ryhmässä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Varsinainen opiskelu tai opintojen sisällöt eivät poikkea tutkinto-opinnoista.

Polkuopiskelijana et voi suorittaa YAMK-tutkintoa, mutta menestyksellä suoritettujen polkuopintojen jälkeen voit hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän erillishaussa. Tutkinto-opiskeluoikeuden saatuasi voit jatkaa opintoja saumattomasti valmistumiseen asti.

Polkuopintoihin on sama pohjakoulutusvaatimus kuin vastaavaan tutkintokoulutukseen on yhteishaussa. Yhteishaussa vaadittu vähintään kahden vuoden soveltuva työkokemus vaaditaan kuitenkin vasta, kun haet polkuopinnot suoritettuasi tutkinto-opiskeluoikeutta avoimen väylän erillishaussa.

Toisin kuin tutkinto-opinnot, polkuopinnot ovat maksullisia. Myös polkuopiskelijan eduissa on eroa tutkinto-opiskelijoihin. Lue lisää polkuopinnoista.

Avoimen väylän haku, siirtohaku ja muut haut koulutukseen

Voit hakeutua meille opiskelemaan yhteishaun ja polkuopintojen haun lisäksi myös muissa hauissa. Huomaathan, että kaikki koulutukset eivät ole mukana kaikissa hakutavoissa.

Avoimen väylän haussa voit hakea tutkinto-opiskelijaksi suoritettuasi opintoja avoimessa AMK:ssa esimerkiksi polkuopintoina.

  • Tarkista avoimen väylän haussa mukana olevat koulutukset hakuohjeista.
  • Jos tämä koulutus on mukana haussa, löydät hakulomakkeen samasta Opintopolkulinkistä kuin yhteishaun lomakkeen.

Siirtoa ylemmästä AMK-tutkinnosta toiseen voivat hakea vain Turun AMK:n YAMK-koulutuksessa jo opiskelevat.

Jos opintosi ovat jääneet kesken, voit hakea opiskeluoikeutta Turun AMK:iin ja suorittaa opintosi loppuun.

Kysy lisää

Hakemiseen liittyvät kysymykset: Hakijapalvelut

Polkuopintoihin liittyvät kysymykset: Avoin AMK

Koulutukseen ja opiskeluun liittyvät kysymykset:

  • Reetta Raitoharju

    Lehtori, Koulutusvastaava
    +358 40 355 0126
    reetta.raitoharju@turkuamk.fi