AMK-tutkinto, Polkuopinnot

Liiketoiminnan logistiikka, tradenomi AMK

Mies ja nainen keskustelevat kierreportaissa

Liiketoiminnan logistiikan ammattilaiseksi

Liiketoiminnan logistiikan opintojen tavoitteena on antaa sinulle laaja-alainen tietämys liiketalouden ja siihen kytkeytyvän logistiikan asemasta yhteiskunnassa, työelämässä ja kansainvälisesti. Tradenomin työssä keskeisiä ominaisuuksia ovat asiakaslähtöisyys, kansainvälisyys, innovatiivisuus ja yhteistyökyky, joita vahvistat myös koulutuksen aikana.

Liiketoiminnan logistiikan tradenomit työskentelevät erilaisten yritysten ja organisaatioiden asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Opinnoissa painotetaan yrittäjämäistä toimintatapaa ja koulutus antaakin hyvät valmiudet toimia myös itsenäisenä yrittäjänä.

Mitä opinnot sisältävät?

Tradenomi (AMK) -tutkinto on laajudeltaan 210 opintopistettä. Se koostuu ydinosaamisesta, ammattiopinnot ja valinnaiset sisältävästä laajentavasta osaamisesta, harjoittelusta sekä opinnäytetyöstä. Keskeisiä sisältöjä opinnoissa ovat logistiikan ohella kannattavuusajattelu, asiakaslähtöisyys, hyvä kielitaito sekä hyvät vuorovaikutustaidot.

Ensimmäisen lukuvuoden aikana perehdyt liiketoiminnan ja logistiikan perusteisiin, opit alalla tarvittavia viestintä- ja kielitaitoja sekä tiimityö- ja projektityöskentelytaitoja. Toisena ja kolmantena lukuvuotena valinnaisuus lisääntyy. Voit laatia henkilökohtaisen oppimissuunnitelman (HOPS) yhdistelemällä logistiikan ammattiopintoja syventyen joko yritysten hankintatoimeen tai kuljetuksiin.

  • Hankinnan opinnot antavat valmiudet monipuolisiin oston ja hankinnan tehtäviin yrityksissä ja julkisyhteisöissä. Keskeisiä aihealueita ovat hankintatalous ja -juridiikka, hankintojen johtaminen sekä neuvottelutaito ja vastuullisuus.
  • Kuljetusten opinnot valmentavat monipuolisiin kuljetus- ja logistiikka-alan tehtäviin yrityksissä ja yhteisöissä. Keskeisiä aihealueita ovat kuljetusten suunnittelu, kuljetustalous, kansainväliset kuljetukset ja huolinta, logistiikan lisäarvopalvelut sekä logistiikan ympäristövaikutukset.

Keskeisiä sisältöjä opinnoissa ovat logistiikan ohella kannattavuusajattelu, asiakaslähtöisyys, hyvä kielitaito sekä hyvät vuorovaikutustaidot.

Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa valmiuksiasi soveltaa tietoja ja taitoja logistiikan eri osa-alueilla käytännön asiantuntijatehtävässä. Opinnäytetyön tekeminen sijoittuu yleensä kolmannelle opiskeluvuodelle. 

Opiskelumenetelmiä ovat lähi- ja digiopetus, itsenäinen opiskelu sekä tiimityöskentely tutkimus- ja kehityshankkeissa. Opintoja voit suorittaa myös ulkomailla vaihto-opintoina tai harjoittelussa.

Koulutuksen jälkeen

Logistiikkatradenomit työllistyvät hyvin monenlaisiin tehtäviin sekä teollisuuden, kaupan ja logistiikkapalveluyritysten että julkisyhteisöjen logistiikkatoiminnoissa. Liiketoiminnan logistiikan koulutuksesta valmistuva tradenomi on sekä logistiikan että liiketoiminnan osaaja. Tutkinto yhdistettynä työkokemukseen antaa hyvät mahdollisuudet edetä uralla logistiikan johtotehtäviin tai perustaa oman yrityksen.

toiminnanohjaus

hankinnat

kansainvälinen liiketoiminta

informaatiologistiikka

Green Logistics

kuljetus ja huolinta

Esimerkiksi näillä nimikkeillä koulutuksesta valmistuneita työskentelee:

ostaja

kuljetussuunnittelija

huolitsija

kuljetuspäällikkö

varastopäällikkö

Supply Chain Manager

logistiikkapalvelujen myyjä

Miten opiskelijat valitaan ja haku etenee?

Yhteishaku: katso hakuohjeet, valintaperusteet ja aikataulu.

  • Tähän koulutukseen opiskelijat valitaan todistusvalinnan tai AMK-valintakokeen perusteella.

Polkuopintojen haku: katso hakuohjeet, valintaperusteet ja aikataulu.

  • Polkuopinnoissa valintatapana on joko arvonta, motivaatiolomake tai valintakurssi. Tarkat tiedot löydät Opintopolusta.
Kuinka monta opiskelijaa koulutukseen valitaan?

Löydät yhteishaun ja polkuopintohaun haussa olevien opiskelupaikkojen määrän Opintopolusta koulutuksen tiedoista. Opiskelupaikkojen määrä vaihtelee vuosittain.

Tämän AMK-koulutuksen ensikertalaisuuskiintiö on 90 %, eli valtaosa aloituspaikoista varataan yhteishaussa hakijoille, joilla ei ole vielä korkeakoulututkintoa tai aiempaa paikan vastaanottoa korkeakoulututkintoon.

Polkuopintojen haussa ei ole ensikertalaisuuskiintiötä, eli tämä haku kannattaa huomioida erityisesti, jos olet jo aiemmin ottanut vastaan opiskelupaikan korkeakoulusta.

Kuinka paljon hakijoita on ollut aiemmin? Tutustu hakijatilastoihin.

Miten polkuopinnoissa opiskelu eroaa tutkinto-opinnoista?

Polkuopinnot ovat vaihtoehtoinen reitti tutkintoon. Polkuopintojen kautta voit aloittaa tutkintoon kuuluvien opintojen opiskelun avoimen AMK:n opinto-oikeudella. Polkuopinnot koostuvat AMK-tutkinnon ensimmäisen vuoden opinnoista (60 op), jotka suoritat samassa ryhmässä tutkinto-opiskelijoiden kanssa, osana opiskelijayhteisöä. Varsinainen opiskelu tai opintojen sisällöt eivät poikkea tutkinto-opinnoista.

Polkuopiskelijana et voi suorittaa AMK-tutkintoa, mutta menestyksellä suoritettujen polkuopintojen jälkeen voit hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän erillishaussa. Tutkinto-opiskeluoikeuden saatuasi voit jatkaa opintoja saumattomasti valmistumiseen asti.

Toisin kuin tutkinto-opinnot, polkuopinnot ovat maksullisia. Myös polkuopiskelijan eduissa on eroa tutkinto-opiskelijoihin. Lue lisää polkuopinnoista.

Voinko opiskella työn ohella?

Monimuotokoulutukset ja verkko-opinnot on suunniteltu töiden ohessa opiskeltaviksi. Lähiopetusta kampuksella tai etätapaamisia verkossa on useimmiten 1 – 2 päivänä viikossa. Opintoihin kuuluu lisäksi harjoittelua, joka on pääsääntöisesti kokopäiväistä työtä. Lähiopetuksen, etätapaamisten ja harjoittelujaksojen aikataulutus, kesto ja toteutustavat vaihtelevat koulutuksittain.

Päiväkoulutuksissa opetusta on pääsääntöisesti arkisin, päiväaikaan. Kokoaikainen työskentely opintojen ohessa on siis päiväkoulutuksissa usein mahdotonta. Monet opiskelijat tekevät kuitenkin opintojen ohessa keikka-, ilta- tai viikonlopputöitä.

On hyvä muistaa, että opiskelu vaatii aikaa ja työtä. Kaikki koulutukset sisältävät kontaktiopetuksen lisäksi mm. itsenäistä ja ryhmätyöskentelyä, jota ei ole aikataulutettu lukujärjestykseen. Työnteon mahdollisuuksia kannattaakin pohtia suhteessa omiin voimavaroihin. Erityisesti päiväkoulutuksissa voi olla suositeltavaa aloittaa opinnot ensin, ja tarkastella sitten, riittääkö oma aika ja jaksaminen työntekoon opintojen ohella. Jos saat Kelan opintotukea tai muuta etuutta opintojen aikana, voi etuuden saamiseen liittyä tulorajoja tai muita työntekoa rajoittavia ehtoja

Voinko hyväksilukea aiempia opintoja?

Tutkintoon voidaan hyväksilukea aiemmin suoritettuja opintoja tai osaamista, mikäli ne vastaavat koulutuksen oppimissuunnitelman tavoitteita ja sisältöjä. Hyväksilukemisesta käytetään termiä “aiemmin tai muualla hankitun osaamisen tunnistaminen” eli AHOT. 

Hyväksiluvut käsitellään aina tapauskohtaisesti. Saat tarkempia ohjeita hyväksiluvuista koulutuksen alkaessa.

Lue lisää aiemman osaamisen hyväksilukemisesta.

Koska opinnot alkavat?

Kevään yhteishaussa ja kesän polkuopintohaussa haussa olevat koulutukset alkavat elokuussa.

Syksyn yhteishaussa ja syksyn polkuopintohaussa haettavat koulutukset alkavat tammikuussa.

Tarkemmat tiedot löydät uuden opiskelijan oppaasta.

Avoimen väylän haku, siirtohaku ja muut haut koulutukseen

Voit hakeutua meille opiskelemaan yhteishaun ja polkuopintojen haun lisäksi myös muissa hauissa. Huomaathan, että kaikki koulutukset eivät ole mukana kaikissa hakutavoissa.

Avoimen väylän haussa voit hakea tutkinto-opiskelijaksi suoritettuasi opintoja avoimessa AMK:ssa esimerkiksi polkuopintoina.

  • Tarkista avoimen väylän haussa mukana olevat koulutukset hakuohjeista.
  • Jos tämä koulutus on mukana haussa, löydät hakulomakkeen samasta Opintopolkulinkistä kuin yhteishaun lomakkeen.

Siirtohaussa voit hakea siirtoa toisesta suomalaisesta korkeakoulusta Turun AMK:iin, tai siirtyä opiskelemaan AMK-tutkinnosta toiseen Turun AMK:n sisällä.

  • Katso tarkemmat ohjeet siirtohakuun.
  • Jos tämä koulutus on mukana haussa, löydät hakulomakkeen samasta Opintopolkulinkistä kuin yhteishaun lomakkeen.

Muita hakuja koulutuksiimme ovat esimerkiksi haku valmentavan koulutuksen tai väyläopintojen perusteella.

  • Tutustu muihin hakuihin ja niissä tarjolla oleviin koulutuksiin hakuohjeissa.

Jos opintosi ovat jääneet kesken, voit hakea opiskeluoikeutta Turun AMK:iin ja suorittaa opintosi loppuun.

Hakemiseen liittyvät kysymykset: Hakijapalvelut

Polkuopintoihin liittyvät kysymykset: Avoin AMK

Koulutukseen ja opiskeluun liittyvät kysymykset:

  • Päivi Viinikkala

    Lehtori, Opinto-ohjaaja
    +358 50 598 5903
    paivi.viinikkala@turkuamk.fi

Tervetuloa opiskelijaksi Turun AMK:iin! Hienoa saada sinut osaksi yhteisöämme.

Uuden opiskelijan oppaasta löydät ohjeet opintojen aloitukseen ja tarkempaa tietoa ensimmäisistä koulupäivistä. Nähdään kampuksilla ja verkossa!

Opiskelijat istuvat jäätelöllä Turun jokirannassa