AMK-tutkinto, Polkuopinnot

Finanssipalvelut, tradenomi AMK

Kaksi ihmistä opiskelee pöydän ääressä, näyttö taustalla.

Finanssipalvelujen ammattilaiseksi

Finanssialan tradenomikoulutusta on tarjolla vain muutamassa ammattikorkeakoulussa Suomessa. Opinnot antavat sinulle hyvät valmiudet alan työtehtäviin ja väylän hakeutua finanssialan yrityksiin usein jo loppuvaiheessa opiskelua.

Keskeisiä oppimistavoitteita ovat myynti- ja asiakaspalveluosaamisen ohella liiketalouden ymmärtäminen, kannattavuusajattelu, asiakaslähtöisyys, ratkaisuhakuisuus, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyky hyödyntää uutta teknologiaa.

Finanssipalvelujen opiskelijalle muodostuu vahva rahoitusinstrumenttien ja -markkinoiden sekä niihin liittyvän lainsäädännön tuntemus, analyyttisiä taitoja, kriittisen ajattelun taitoja sekä kykyä ottaa itsenäisesti selvää uusista asioista.

Valmistuttuasi osaat toimia ammattimaisesti ja innovatiivisesti finanssialan asiakastyössä esim. palveluneuvojana. Olet hyvä asiakassuhteen rakentaja. Finanssipalvelujen tradenomilla on hyvät edellytykset työskennellä myös muissa yrityksissä ja organisaatioissa rahoituksen tehtävissä sekä yrittäjänä.

Mitä opinnot sisältävät?

Tradenomiopinnot ovat laajuudeltaan 210 opintopistettä ja opintojen suunniteltu kesto on 3,5 vuotta. Finanssipalveluiden opinnot muodostuvat ydin- ja laajentavasta osaamisesta sekä vapaasti valittavista opinnoista, harjoittelusta ja opinnäytetyöstä.

Koulutuksen ydinosaamisessa opit henkilökohtaisen myyntityön ja asiakaspalvelun perusteiden lisäksi esimerkiksi yritystoimintaa, markkinointia, taloushallintoa, juridiikkaa sekä viestintä- ja yhteistyötaitoja. Laajentavassa osaamisessa erikoistut pankki- ja vakuutuspalveluihin sekä sijoittamiseen. Halutessasi voit opiskella myös kiinteistönvälitystä.

Sijoittamisen opinnoilla opiskelijalla on mahdollisuus läpäistä APV1-tutkinto, joka on finanssisektorin arvostama tapa osoittaa henkilön sijoituspalvelutehtävissä vaadittava tiedollinen osaaminen. Kiinteistönvälityksen moduulin suoritettusi sinulla on valmiuksia läpäistä LKV-tentti (laillistettu kiinteistönvälittäjä).

Harjoittelujaksoilla perehdyt opintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin, joissa voit soveltaa teoreettisia tietoja ja taitoja. Harjoittelun voit suorittaa myös ulkomailla. Opintojen loppuvaiheessa toteutettavalla opinnäytetyöllä osoitat osaavasi soveltaa alasi kannalta olennaista tietoa sekä valmiutesi työskennellä itsenäisesti käytännön kehittämistehtävässä.

Ammattikorkeakouluopiskelussa korostuu vahva työelämäyhteys, mikä tarkoittaa työelämän toimintatapojen soveltamista jo opiskeluvaiheessa. Opinnot sisältävät käytännönläheisiä projekteja ja yrityselämän toimeksiantoja. Lähiopetuksen lisäksi on runsaasti itsenäistä opiskelua.

Koulutuksen jälkeen

Finanssialan tradenomit sijoittuvat pankkien, vakuutusyhtiöiden, sijoitus- ja rahastoyhtiöiden ja yritysten rahoituksen ja riskinhallinnan tehtäviin. Nämä tehtävät voivat olla esim. myyntiä ja asiakaspalvelua, sijoitusneuvontaa tai korvauskäsittelyä. 

Sijoittamisen opinnoilla opiskelijalla on mahdollisuus läpäistä APV1-tutkinto, joka on finanssisektorin arvostama tapa osoittaa henkilön sijoituspalvelutehtävissä vaadittava tiedollinen osaaminen.

Yksi uramahdollisuutesi on kiinteistönvälitys. Kiinteistönvälityksen moduulin suoritettusi sinulla on valmiuksia läpäistä LKV-tentti (laillistettu kiinteistönvälittäjä).

Alalle pääsyn jälkeen finanssiyhtiöt tarjoavat työntekijöilleen hyvät urapolkumahdollisuudet ja alan sisäistä koulutusta.

finanssiala

vakuutusala

sijoittaminen

rahoitusala

liiketoiminta

Esimerkiksi näillä nimikkeillä koulutuksesta valmistuneita työskentelee:

palveluneuvoja

asiakasneuvottelija

myyntikoordinaattori

avainasiakasvastaava

yhteyspäällikkö

korvauskäsittelijä

kiinteistövälitysalan myyntineuvottelija

Miten opiskelijat valitaan ja haku etenee?

Yhteishaku: katso hakuohjeet, valintaperusteet ja aikataulu.

  • Tähän koulutukseen opiskelijat valitaan todistusvalinnan tai AMK-valintakokeen perusteella.

Polkuopintojen haku: katso hakuohjeet, valintaperusteet ja aikataulu.

  • Polkuopinnoissa valintatapana on joko arvonta, motivaatiolomake tai valintakurssi. Tarkat tiedot löydät Opintopolusta.
Kuinka monta opiskelijaa koulutukseen valitaan?

Löydät yhteishaun ja polkuopintohaun haussa olevien opiskelupaikkojen määrän Opintopolusta koulutuksen tiedoista. Opiskelupaikkojen määrä vaihtelee vuosittain.

Tämän AMK-koulutuksen ensikertalaisuuskiintiö on 90 %, eli valtaosa aloituspaikoista varataan yhteishaussa hakijoille, joilla ei ole vielä korkeakoulututkintoa tai aiempaa paikan vastaanottoa korkeakoulututkintoon.

Polkuopintojen haussa ei ole ensikertalaisuuskiintiötä, eli tämä haku kannattaa huomioida erityisesti, jos olet jo aiemmin ottanut vastaan opiskelupaikan korkeakoulusta.

Kuinka paljon hakijoita on ollut aiemmin? Tutustu hakijatilastoihin.

Miten polkuopinnoissa opiskelu eroaa tutkinto-opinnoista?

Polkuopinnot ovat vaihtoehtoinen reitti tutkintoon. Polkuopintojen kautta voit aloittaa tutkintoon kuuluvien opintojen opiskelun avoimen AMK:n opinto-oikeudella. Polkuopinnot koostuvat AMK-tutkinnon ensimmäisen vuoden opinnoista (60 op), jotka suoritat samassa ryhmässä tutkinto-opiskelijoiden kanssa, osana opiskelijayhteisöä. Varsinainen opiskelu tai opintojen sisällöt eivät poikkea tutkinto-opinnoista.

Polkuopiskelijana et voi suorittaa AMK-tutkintoa, mutta menestyksellä suoritettujen polkuopintojen jälkeen voit hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän erillishaussa. Tutkinto-opiskeluoikeuden saatuasi voit jatkaa opintoja saumattomasti valmistumiseen asti.

Toisin kuin tutkinto-opinnot, polkuopinnot ovat maksullisia. Myös polkuopiskelijan eduissa on eroa tutkinto-opiskelijoihin. Lue lisää polkuopinnoista.

Voinko opiskella työn ohella?

Monimuotokoulutukset ja verkko-opinnot on suunniteltu töiden ohessa opiskeltaviksi. Lähiopetusta kampuksella tai etätapaamisia verkossa on useimmiten 1 – 2 päivänä viikossa. Opintoihin kuuluu lisäksi harjoittelua, joka on pääsääntöisesti kokopäiväistä työtä. Lähiopetuksen, etätapaamisten ja harjoittelujaksojen aikataulutus, kesto ja toteutustavat vaihtelevat koulutuksittain.

Päiväkoulutuksissa opetusta on pääsääntöisesti arkisin, päiväaikaan. Kokoaikainen työskentely opintojen ohessa on siis päiväkoulutuksissa usein mahdotonta. Monet opiskelijat tekevät kuitenkin opintojen ohessa keikka-, ilta- tai viikonlopputöitä.

On hyvä muistaa, että opiskelu vaatii aikaa ja työtä. Kaikki koulutukset sisältävät kontaktiopetuksen lisäksi mm. itsenäistä ja ryhmätyöskentelyä, jota ei ole aikataulutettu lukujärjestykseen. Työnteon mahdollisuuksia kannattaakin pohtia suhteessa omiin voimavaroihin. Erityisesti päiväkoulutuksissa voi olla suositeltavaa aloittaa opinnot ensin, ja tarkastella sitten, riittääkö oma aika ja jaksaminen työntekoon opintojen ohella. Jos saat Kelan opintotukea tai muuta etuutta opintojen aikana, voi etuuden saamiseen liittyä tulorajoja tai muita työntekoa rajoittavia ehtoja

Voinko hyväksilukea aiempia opintoja?

Tutkintoon voidaan hyväksilukea aiemmin suoritettuja opintoja tai osaamista, mikäli ne vastaavat koulutuksen oppimissuunnitelman tavoitteita ja sisältöjä. Hyväksilukemisesta käytetään termiä “aiemmin tai muualla hankitun osaamisen tunnistaminen” eli AHOT. 

Hyväksiluvut käsitellään aina tapauskohtaisesti. Saat tarkempia ohjeita hyväksiluvuista koulutuksen alkaessa.

Lue lisää aiemman osaamisen hyväksilukemisesta.

Koska opinnot alkavat?

Kevään yhteishaussa ja kesän polkuopintohaussa haussa olevat koulutukset alkavat elokuussa.

Syksyn yhteishaussa ja syksyn polkuopintohaussa haettavat koulutukset alkavat tammikuussa.

Tarkemmat tiedot löydät uuden opiskelijan oppaasta.

Avoimen väylän haku, siirtohaku ja muut haut koulutukseen

Voit hakeutua meille opiskelemaan yhteishaun ja polkuopintojen haun lisäksi myös muissa hauissa. Huomaathan, että kaikki koulutukset eivät ole mukana kaikissa hakutavoissa.

Avoimen väylän haussa voit hakea tutkinto-opiskelijaksi suoritettuasi opintoja avoimessa AMK:ssa esimerkiksi polkuopintoina.

  • Tarkista avoimen väylän haussa mukana olevat koulutukset hakuohjeista.
  • Jos tämä koulutus on mukana haussa, löydät hakulomakkeen samasta Opintopolkulinkistä kuin yhteishaun lomakkeen.

Siirtohaussa voit hakea siirtoa toisesta suomalaisesta korkeakoulusta Turun AMK:iin, tai siirtyä opiskelemaan AMK-tutkinnosta toiseen Turun AMK:n sisällä.

  • Katso tarkemmat ohjeet siirtohakuun.
  • Jos tämä koulutus on mukana haussa, löydät hakulomakkeen samasta Opintopolkulinkistä kuin yhteishaun lomakkeen.

Muita hakuja koulutuksiimme ovat esimerkiksi haku valmentavan koulutuksen tai väyläopintojen perusteella.

  • Tutustu muihin hakuihin ja niissä tarjolla oleviin koulutuksiin hakuohjeissa.

Jos opintosi ovat jääneet kesken, voit hakea opiskeluoikeutta Turun AMK:iin ja suorittaa opintosi loppuun.

Hakemiseen liittyvät kysymykset: Hakijapalvelut

Polkuopintoihin liittyvät kysymykset: Avoin AMK

Koulutukseen ja opiskeluun liittyvät kysymykset:

  • Päivi Viinikkala

    Lehtori, Opinto-ohjaaja
    +358 50 598 5903
    paivi.viinikkala@turkuamk.fi

Tervetuloa opiskelijaksi Turun AMK:iin! Hienoa saada sinut osaksi yhteisöämme.

Uuden opiskelijan oppaasta löydät ohjeet opintojen aloitukseen ja tarkempaa tietoa ensimmäisistä koulupäivistä. Nähdään kampuksilla ja verkossa!

Opiskelijat istuvat jäätelöllä Turun jokirannassa