Sirkus, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK
Sirkuksen opettajalle ja taiteilijalle monipuolisesta osaamisesta ja tietotaidosta on hyötyä. Sirkuskoulutuksesta saat opettajan pätevyyden toimia sirkustaiteen perusopetuksessa ja ammatillisella toisella asteella.
Taideakatemian sirkuskoulutus on ainut alempaan korkeakoulututkintoon johtava koulutusväylä Suomessa ja ainut koulutus Euroopassa, josta saat sirkuksen opettajan pätevyyden. Koulutuksesta valmistuu näkemyksellisiä ja yhteistyökykyisiä sirkustaiteilijaopettajia erilaisiin esittävän taiteen ympäristöihin.
Tutkintonimike
Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK)
Laajuus ja kesto
Toteutustapa
Paikka
Opetuskieli
Poikkileikkaava taide + pedagogiset opinnot
Sirkuskoulutuksessa korostuu sirkustaiteen monialaisuus ja muita taiteen aloja poikkileikkaava luonne. Opinnoissa keskeistä ovat sirkustekniikan opinnot, taiteellisen työn projektit ja sirkuksen opettamisen opinnot. Esittävän taiteen ammatillisuuteen pyritään yhdistämällä opinnoissa ja harjoitteluissa saavutettu taitotieto luovaan taiteelliseen työskentelemiseen.
Opintojen ytimessä on sirkusalan taitojen ja tietojen jatkuva kartuttaminen käytännönläheisesti. Oppiminen tapahtuu pääasiallisesti yhdessä vertaisoppijoiden kanssa ryhmäprosesseissa. Kehität työelämässä arvokkaita sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitojasi mutta hallitset myös itsenäisen työskentelyn.
Jos sinulla on jo kokemusta sirkusalalta, tutustu koulutuksen monimuotototeutukseen.
Mitä opinnot sisältävät?
Koulutuksessa opiskelet sirkustekniikoita monipuolisesti akrobatiassa, ilma-akrobatiassa, jongleerauksessa ja tasapainoilussa sekä erikoistut 1-2 sirkuksen päälajitekniikkaan. Päälajia opiskellaan toisesta lukuvuodesta neljänteen lukuvuoteen.
Sirkustekniikoiden lisäksi opiskelet sirkuksen kiinnitystekniikoita, anatomiaa ja kehonhuoltoa, sirkuksen historiaa, tanssi- ja teatteritekniikoita sekä valo- ja äänioppia, jotka syventävät työturvallisuuttasi ja kykyäsi soveltaa osaamistasi esittävän taiteen alalla ja taidekasvatuksessa.
Sirkuksen opettamisen ja didaktiikan opinnot yhdessä sirkuksen opetusharjoittelun kanssa antavat sinulle mahdollisuudet testata ja kehittää taiteellispedagogista näkemystäsi käytännössä erilaisten kohderyhmien kanssa. Kartutat tietojasi yleisistä työelämätaidoista ja yrittäjyydestä. Opit analysoimaan ja luomaan sirkusta. Esitysproduktioissa ja pedagogisissa projekteissa edelleen kehität taiteellisen ilmaisun taitojasi ja muodostat identiteettiäsi taideopettajana. Saat kokemusta niin esiintyjän, ohjaajan, tuottajan kuin esitystekniikkaryhmän jäsenen tehtävissä. Opetusharjoitteluissa harjoittelet sirkuslajien eri tekniikoiden opettamista eri kohderyhmille.
Vapaasti valittavat opinnot sekä osallistuminen erilaisiin projekteihin tai kansainväliseen opiskelijavaihtoon mahdollistavat opintojen vahvan henkilökohtaistamisen
Koulutuksen jälkeen
Koulutus valmistaa sinua monipuoliseksi sirkustaiteilija-opettajaksi, jolla on taidot ja tiedot toimia esittävän taiteen alan erilaisissa ohjaus- ja opetustehtävissä, esitystoiminnassa, erilaisissa hankkeissa ja projekteissa, ohjelmantuotantotehtävissä, omassa yritystoiminnassa ja soveltavan esittävän taiteen parissa.
Valmistuttuasi pystyt työllistämään itseäsi monipuolisesti sirkusalan ammateissa opettajana ja esiintyjänä sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan esityksellisiä ja kasvatuksellisia kokonaisuuksia. Omaat valmiuksia työllistyä myös yrittäjänä ja pystyt edistämään ja kehittämään niin omaa osaamistasi kuin sirkusalaa.
Näistä saat osaamista
sirkus
esittävät taiteet
opettaminen
pedagogiikka
esiintyminen
ohjaaminen
Työllistyminen
Esimerkiksi näillä nimikkeillä koulutuksesta valmistuneita työskentelee:
sirkustaiteilija
sirkuksen ohjaaja
sirkuksen opettaja
esiintyjä
Hae koulutukseen
Voit hakea tähän koulutukseen yhteishaussa.
Koulutus on mukana seuraavissa hauissa:
Hakuaika päättyy haun viimeisenä päivänä klo 15.00.
Miten opiskelijat valitaan?
Tähän koulutukseen opiskelijat valitaan karsivan ennakkotehtävän/valintakokeen perusteella.
Hakulomake Opintopolussa
Miten yhteishaku etenee?
Kuinka monta opiskelijaa koulutukseen valitaan?
Löydät yhteishaun opiskelupaikkojen määrän Opintopolusta koulutuksen tiedoista. Opiskelupaikkojen määrä vaihtelee vuosittain.
Kulttuurialan päivätoteutusten ensikertalaisuuskiintiö on 85 %, eli valtaosa aloituspaikoista varataan hakijoille, joilla ei ole vielä korkeakoulututkintoa tai aiempaa paikan vastaanottoa korkeakoulututkintoon. Kultuurialan monimuoto-opintoihin ei ole ensikertalaisuuskiintiötä.
Kuinka paljon hakijoita on ollut aiemmin? Tutustu hakijatilastoihin.
Koska opinnot alkavat?
Kevään yhteishaussa olevat koulutukset alkavat elokuussa. Tutustu uuden opiskelijan ohjeisiin.
Siirtohaku ja muut haut tutkintoon
Voit hakeutua meille opiskelemaan yhteishaun lisäksi myös muissa hauissa. Huomaathan, että kaikki koulutukset eivät ole mukana kaikissa hakutavoissa.
Siirtohaussa voit hakea siirtoa toisesta suomalaisesta korkeakoulusta Turun AMK:iin, tai siirtyä opiskelemaan AMK-tutkinnosta toiseen Turun AMK:n sisällä.
- Katso tarkemmat ohjeet siirtohakuun.
- Jos tämä koulutus on mukana haussa, löydät hakulomakkeen samasta Opintopolkulinkistä kuin yhteishaun lomakkeen.
Jos opintosi ovat jääneet kesken, voit hakea opiskeluoikeutta Turun AMK:iin ja suorittaa opintosi loppuun.
- Katso tarkemmat ohjeet opiskeluoikeuden uudelleen hakemiseen.
Taideakatemissa hyvät sirkuksen opiskelu- ja esitystilat
Näin meillä opiskellaan
Opiskelet vastikään remontoiduissa tiloissa Taidekampuksella Turun kauniissa jokirannassa ammattitaitoisten opettajien johdolla. Lisäksi koulumme monitaiteinen ympäristö antaa sinulle ainutlaatuiset mahdollisuudet osallistua erilaisiin taidealat yhdistäviin produktioihin. Sirkuskoulutuksella on hyvät yhteydet sirkusalan erilaisiin toimijoihin Euroopassa ja Suomessa, kuten esimerkiksi Fedec, Sirkuksen ja tanssin tiedotuskeskus, Cirko- Uuden sirkuksen keskus, Suomen Nuorisosirkusliitto.
Taideakatemiassa toimii myös sirkuksen opiskelijoiden opetusharjoittelukoulu, joka tarjoaa sirkusopetusta kaikille sirkuksesta kiinnostuneille. Opiskelijat toimivat sirkuskoulussa opetusharjoittelijoina kokeneen opettajan ohjauksessa.
Vuosittain järjestetään Lupa sooloilla, sirkuksen sooloesitysten sekä Grande Finale, sirkuksen opinnäytetöiden festivaalit, joissa yleisö pääsee nauttimaan sirkusopiskelijoiden luomista taiteellisista teoksista. Lisäksi opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat sirkusesityksen ja -työpajat peruskouluihin sekä sirkusesityksen pienryhmälle. Sirkusopiskelijat keikkailevat mielellään opetus- ja esiintymistaitojen parissa ja koulutuksen yhteydessä on mahdollista harjoituttaa yhdistystaitoja Turun Taideakatemian sirkuksen opiskelijat ry:ssä.
Ota seurantaan @taideakatemia_sirkus
Kysy lisää
Hakemiseen liittyvät kysymykset: Hakijapalvelut
Koulutukseen ja opiskeluun liittyvät kysymykset:
Tervetuloa Taideakatemiaan
Taideakatemia on kulttuurin ja taiteen ammattilaisten kouluttaja. Taideakatemiassa kohtaavat esittävien taiteiden, kuvataiteen, media-alan ja musiikin ammattilaiset. Opiskelijat pääsevät osaksi monitaiteista yhteisöä ja aktiivista kulttuurikaupunkia. Korkeatasoiset koulutukset tarjoavat hyvät työllistymismahdollisuudet ja omannäköisen työuran.
Uudelle opiskelijalle
Tervetuloa opiskelijaksi, hienoa saada sinut osaksi yhteisöämme.
Uuden opiskelijan oppaasta löydät ohjeet opintojen aloitukseen ja tarkempaa tietoa ensimmäisistä koulupäivistä. Nähdään kampuksilla ja verkossa!
Opiskelijakaupunkina Turku
Turku on todellinen opiskelijakaupunki, jo vuodesta 1640. Kaupungissa on yhteensä on 40 000 korkeakouluopiskelijaa. Turussa kaikki on lähellä ja arki sujuu. Turkulaisista korkeakouluopiskelijoista 98 % suosittelee Turkua opiskelupaikkana.