Tutkimusryhmä

Rakennettu ympäristö

Akustiikkalaboratorion kaiuntahuone

Teemme akustiikkaan, ilmastointiin ja ympäristöpsykologiaan liittyvää tieteellistä tutkimusta. Lisäksi tarjoamme yrityksille laadukkaita tuotetestaus- ja tuotekehityspalveluja, kuten esimerkiksi melumittauksia, ilmastointiselvityksiä ja materiaalitestejä.

Tuottamaamme avointa tutkimustietoa voidaan hyödyntää tuotekehityksessä, kansallisten rakennettua ympäristöä koskevien määräysten ja ohjeistusten kehittämisessä, kansainvälisessä standardisoinnissa sekä opetuksessa. Vedämme kahta ISO-mittausstandardia kehittävää kansainvälistä työryhmää. Pitkällä tähtäimellä tutkimustiedon avulla parannetaan ihmisten hyvinvointia rakennetuissa ympäristöissä.

Teemme myös vedenalaisen melun tutkimusta, jonka tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi merten ja merieläinten suojelussa sekä meriliikenteen, meriympäristöön kohdistuvien rakennushankkeiden ja tuulivoimaloiden suunnittelussa.

Pysyvät tutkimusaiheemme ja osaamisalueemme

  • rakennus- ja ympäristöakustiikka (esim. tuotetestit, mittaukset, mallinnus)
  • ilmastointi (esim. ilmanvaihtotuotteiden toiminta tai ilmanvaihdon mallinnus)
  • ympäristöpsykologia ja –epidemiologia (esim. melun häiritsevyys asunnoissa tai toimiston sisäympäristön kokeminen)
  • kokeellinen psykologia (esim. melun tai lämpötilan vaikutus työtehoon)
  • psykofysiikka (esim. melun häiritsevyys ja lämpöviihtyvyys)
  • rakennustekniset mittaukset
  • vedenalaisen melun tutkimus erityisesti saaristo-olosuhteissa.

Tutkimuksemme kohteet

  • rakennustuotteet (esim. seinät, akustolevyt, koneet, kalusteet, ilmanvaihtotuotteet)
  • rakennukset ja niiden sisäympäristöolosuhteet (esim. työpaikat tai asunnot)
  • tilojen käyttäjien ja asukkaiden mielipiteet ja kokemukset
  • ihmisen käyttäytyminen ja kokemukset (laboratorioon saapuvat vapaaehtoiset koehenkilöt)
  • rakennukset ja niiden rakenteet (kaikki rakennelmat kuten tiet, sillat, laiturit)
  • ihmisperäinen vedenalainen melu (esim. meriliikenteen aiheuttama melu).
Akustiikkalaboratorio

Asiantuntijamme

Tutkimusryhmässämme on muun muassa akustiikan, ilmastoinnin ja ympäristöpsykologian asiantuntijoita.

  • Tapio Keiramo

    Lehtori, Koulutusvastaava
    +358 50 598 5724
    tapio.keiramo@turkuamk.fi
  • Sara Pitkänen

    Tutkija
    +358 50 344 9295
    sara.pitkanen@turkuamk.fi
  • Reijo Alakoivu

    Tutkimusinsinööri
    +358 50 598 5619
    reijo.alakoivu@turkuamk.fi
  • Rauli Lautkankare

    Lehtori, Projektipäällikkö
    +358 50 598 5668
    rauli.lautkankare@turkuamk.fi
  • Pirjo Oksanen

    Yliopettaja emerita
    +358 44 907 2054
    pirjo.oksanen@turkuamk.fi
  • Petri Kalliomäki

    Erikoistutkija
    +358 43 824 7111
    petri.kalliomaki@turkuamk.fi
  • Pekka Saarinen

    Tutkija
    +358 43 825 6769
    pekka.saarinen@turkuamk.fi
  • Maarit Järvinen

    Lehtori, Koulutusvastaava
    +358 50 598 5912
    maarit.jarvinen@turkuamk.fi
  • Kaisa Ahonen

    Tutkimusinsinööri
    +358 44 907 5475
    kaisa.ahonen@turkuamk.fi
  • Jukka Keränen

    Erikoistutkija
    +358 40 505 2305
    jukka.keranen@turkuamk.fi
  • Jouko Lehtonen

    Erityisasiantuntija
    +358 44 907 2059
    jouko.lehtonen@turkuamk.fi
  • Johann Laukka

    Tutkija
    +358 50 477 0902
    johann.laukka@turkuamk.fi

Turun AMK:n projektitoimisto tarjoaa tukea ja ohjausta koko TKI-projektin elinkaaren ajalle. Hankeasiantuntijoillamme on vuosien kokemus ja vahva osaaminen kansallisista ja kansainvälisistä rahoitusohjelmista. Meillä on vuosittain käynnissä yli 200 hanketta, ja TKI-toimintamme sai ulkoista rahoitusta yli 10 miljoonaa euroa.