Uudistuva korkeakoulu – Esimerkkejä innovaatiopedagogiikan soveltamisesta opetuksessa ja korkeakoulun toiminnassa

Työelämän tarpeet ja työelämässä vaadittava osaaminen muuttuvat. Asiaosaamisen lisäksi tarvitaan asiakaslähtöistä ajattelua, luovuutta, yhteistyötaitoja sekä erilaisuuden ja epävarmuuden sietokykyä. Turun ammattikorkeakoulun kehittämä innovaatiopedagogiikka vastaa ajan muutospaineisiin ja kehittää opetusta niiden lähtökohdista.

Innovaatiopedagogiikka on yksilöiden ja ryhmien innovaatiokompetenssien kehittymiseen tähtäävä oppimisote, joka määrittelee uudella tavalla kuinka tietoa omaksutaan, tuotetaan ja käytetään siten, että saadaan aikaan innovaatioita. Innovaatiopedagogiikalla pyritään tuottamaan ammattitaitoa, joka mahdollistaa työelämän innovaatioprosesseihin osallistumisen.

Tässä julkaisussa esitellään esimerkkejä innovaatiopedagogiikan soveltamisesta eri oppimistilanteisiin mutta myös muihin korkeakoulun toimintoihin, kuten tilasuunnitteluun ja kehityskeskusteluihin.

(pdf-tiedosto, 13,9 Mt)

Julkaisun voi ladata veloituksetta. Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Sitä voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.