Yksinäisyydellä ja sokeudella on monta eri muotoa
Tänään ensi-iltansa Turun AMK:n Köysiteatterissa saava Riitta Lindroosin taitellinen opinnäytetyö Valoja ja varjoja on tarina yksinäisyydestä ja sokeudesta.
Teksti: Pirjetta Koivisto, viestintäharjoittelija
– Kuulin seminaarissa, että näkövammaisten kanssa oli tehty sirkusesitys. Minulla heräsi mielenkiinto siihen, millainen on näkövammaisten maailma. Millaista se on kun ei näe ja miten näkövammainen hahmottaa vaikkapa metron tai talon. Kahvikupin voi tunnustella, mutta entäs sitten jokin isompi asia, ohjaaja Riitta Lindroos kertoo.
Lindroosin luokalla on kuuro ja hän kertoo oppineensa neljän opiskeluvuoden aikana sen, että kuuroutta tai kuulovammaa voi käyttää hyödyksi teatterin tekemisessä.
– Aloin pohtia, miten näkövammaisten kanssa voisi tehdä teatteria ja miten ohjaisin henkilöä joka ei näe. Aluksi pelkäsin paljon sitä, etten osaisikaan ohjaajana selittää asioita tarpeeksi selkeästi ja ymmärrettäväksi.
Sotkuinen sokkokokki
Lindroos on tehnyt näytelmää varten empiiristä tutkimusta kokkaamalla silmät kiinni.
– Hirveä sotkuhan siitä tuli! Törmäsin ongelmiin, joita en ole aiemmin edes osannut ajatella, vaan olen pitänyt niitä itsestäänselvyyksinä. Miten tunnistan eri mausteet kun ne ovat kaikki samanlaisissa pusseissa tai purkeissa. Pitääkö ne kaikki haistella ja maistella erikseen? Entä miten keitän pastan, kun en voi lukea ohjetta?
Lindroos kävi myös teatterissa silmät kiinni. Sieltä hän sai inspiraatiota, miten näytelmän voisi tehdä niin, että kuvailutulkkaus olisi osa näytelmää.
– Etsin käsiini kaksi näkövammaista henkilöä ja haastattelin heitä heidän elämästään, peloistaan ja sattumuksistaan. Vietin heidän kanssa aikaa ja pyörittiin kaupungilla. Siinä törmäsin sellaisiin tilanteisiin, mitä en ollut osannut ajatellakaan ja aloin kirjoittaa näytelmää.
Näytelmän yksi keskeinen teema on myös yksinäisyys.
– Yksinäisyydessä on niin monta eri muotoa. Joku voi olla yksinäinen, vaikka on perhe ja ystävät. Jollain taas ei ole kumpaakaan ja on yksinäinen. Yksinäinen voi olla vaikka olisi kymmenen lasta. Mietin paljon sitä, milloin ihmisellä on oikeus tuntea itsensä yksinäiseksi
Teatteri on kaikille
– Teattereissa on yleisökato. Sen takia on tärkeää miettiä saavutettavuutta, että mahdollisimman monella ihmisellä olisi siihen mahdollisuus.
Valoja ja varjoja -näytelmässä on mietitty saavutettavuutta pitkälle. Lavalla on roolihenkilö, joka kuvailee tapahtumia ja käsiohjelman voi kuunnella etukäteen. Lindroos on haastatellut näkövammaisia siitä, miten teatterit voisivat parantaa saavutettavuuttaan.
– Jos teatterin ohjelmisto olisi netissä kuunneltavissa, niin silloin tietäisi, mitä milloinkin on teatterissa menossa. Myös ohjeet miten löytää teatteriin, kuvailutulkkaukset ja etukäteen kuunneltava käsiohjelma ovat tärkeitä asioita.
Valoja ja varjoja on erityinen näytelmä, koska se on tehty nimenomaan näkövammaista yleisöä ajatellen. Ohjaaja toivoo herättävänsä ajatuksia ja kiinnostuksen näkövammaisten maailmaan.
Metodien kautta sokeuteen
Karolina Vilppo näyttelee Minttua, joka on ollut lähes koko elämänsä sokea. Minttu on pettynyt rakkauteen.
– Aluksi oli todella haastavaa näytellä näkövammaista, kun vaistomaisesti eleissä ja ilmeissä käyttää niin paljon silmiä. Silmät pitää niin sanotusti poistaa käytöstä ja olla reagoimatta niillä. Näkövammaisten silmät eivät paljon elehdi, Vilppo kuvailee.
Vilppo on valmistautunut sokean rooliin tekemällä metodiharjoitteita ohjaajan kanssa.
– Riitta vei minut ulos silmät kiinni ja käveltiin. Kun avasin silmät, ihmettelin miten me ollaan tänne tultu! Kun piti löytää takaisin, harhailin puoli tuntia ja olin mennyt eteenpäin noin sata metriä. Mä olin ihan hukassa.
Aluksi häntä ahdisti ja pelotti se, että millaista se on kun ihminen ei näe.
– Yhdessä vaiheessa kuitenkin löysin todellisen kauneuden sille, kun ihminen ei näe. Tavallaan sokea silti näkee sisällä sydämessään muita asioita, kun näkökyky on otettu pois.
Jennifer Stanger on oikeasti sokea ja näyttelee tomeraa pomoa Floraa. Hän on ensimmäistä kertaa mukana teatterinäytelmässä.
– Näytteleminen on oikeastaan aika rentouttavaa. Tässä unohtaa kaikki omat juttunsa ja voi olla jotain ihan muuta, Jennifer naurahtaa.
Jennifer kertoo, että Valoja ja varjoja näytelmä antaa uusia näkökulmia näkövammaisuuteen ja muutenkin ihmisten välisiin suhteisiin.
– Kaikilla on omia ongelmia, mutta loppujen lopuksi kaikki tarvitsevat toisia ihmisiä.
