Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 12.1.2024
Ihmisjoukko

Kansainväliset palvelut

Kansainväliset palvelut koordinoivat Turun AMK:n kansainvälistä toimintaa ja tuottavat tukipalveluja sektoreille. Toiminnan tavoitteena on taata opiskelijoille ja henkilöstölle laadukkaat ja yhdenvertaiset mahdollisuudet kansainvälistyä.

Kansainväliset palvelut vastaavat lähteville ja saapuville vaihto-opiskelijoille sekä harjoittelijoille kv-palveluista. Näitä ovat esimerkiksi orientaatioiden järjestäminen ja apurahojen maksaminen. Kansainväliset palvelut  myös tukevat opiskelijoiden kotikansainvälistymistä esim. järjestämällä kv-tuutorointia sekä Get Finternational -opintojakson.

Henkilökunnalle kansainväliset palvelut järjestävät kansainvälisyyteen liittyviä koulutuksia sekä ohjaa opettaja- ja henkilöstöliikkuvuuteen liittyvissä asioissa.

Näiden lisäksi kansainväliset palvelut hallinnoivat Turun AMK:n liikkuvuushankkeita. Kansainvälisten palveluiden vastuulla on myös kv-sopimusten hallinto sekä kansainvälisiin asioihin liittyvä tilastointi ja raportointi.

Kansainväliset palvelut sektoreilla

Jokaisella sektorilla työskentelee päätoimisesti kv-koordinaattoreita. He hoitavat kukin oman alansa kansainvälisiä erityiskysymyksiä mm. seuraavasti:

  • ohjaavat opiskelijoita vaihtoon hakeutumisessa, esim. opiskelu, harjoittelu, projektit ulkomailla
  • toimivat ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden tukena 
  • sopivat yhteistyössä opettajakunnan kanssa vaihto-opiskelijoiden opetusohjelmasta sekä vaihdon ajoituksesta, opettajavaihdoista, vierailuista ja kansainvälisistä projekteista
  • toimivat yhteistyön koordinoijina ja suunnittelijoina.

Yhteystiedot

Yhteiset palvelut (keskushallinto, Kupittaan kampus, ICT-City)

  • Anu Härkönen  Kansainvälisten asioiden päällikkö
  • Tiina Venho , Kansainvälisten asioiden suunnittelija, vaihtoon saapuvien ja vaihtoon lähtevien opiskelijoiden keskitetyt palvelut 
  • Mirva Virtanen  HR-suunnittelija

Tekniikka ja liiketoiminta

 

  • Leena Saarinen ,  Kansainvälisten asioiden vastaava,Tekniikka ja liiketoiminta (yleiset tiedustelut, sopimukset, Master School)

  • Anne Räikkä  Kansainvälisten asioiden koordinaattori, Kupittaan kampus, ICT-city
  • Ana Kupri-Karenmaa  Kansainvälisten asioiden koordinaattori, Yrittäjyys ja myynti. Kemianteollisuus. Kupittaan kampus.(poissa 1.4.2023 asti)
  • Reetta Partala  Kansainvälisten asioiden koordinaattori, Teknologiateollisuus, Turku Kupittaan kampus. Yrittäjyys ja myynti Salo IoT kampus
  • Monica Tamminen, Kansainvälisten asioiden koordinaattori/ Lehtori, Logistiikka, palvelut ja tuotantotalous. Rakennusteollisuus (Vaihtoon saapuvat). Turku Kupittaan kampus
  • , Kansainvälisten asioiden koordinaattori/ Logistiikka, palvelut ja tuotantotalous. Rakennusteollisuus (Vaihtoon lähtevät). Turku Kupittaan kampus

Taideakatemia

Terveys ja hyvinvointi

  • Anu Raunio Kansainvälisten asioiden koordinaattori, Kupittaan kampus, EduCity