Siirry pääsisältöön Siirry hakuun
Sivu päivitetty 30.5.2016

Tianjinin yliopiston vieraat vaikuttuivat aurinkoisesta Turusta

Turun AMK vastaanotti vieraita Kiinasta, Tianjinin teknillisestä yliopistosta (Tianjin University of Technology) viime viikon perjantaina. Vierailu liittyi Tianjinin yliopiston uuteen Bachelor-tason Entrepreneurship-koulutusohjelmaan, jonka koulutussisällöissä korostuu kansainvälinen osaaminen.

Tianjinin yliopiston ja Turun AMK:n välisen sopimuksen tavoitteena on vahvistaa molempien korkeakoulujen yrittäjyyttä tukevia opintoja. Kiinalaiset opiskelijat opiskelevat sopimuksen puitteissa kolmannen lukuvuotensa Turun AMK:ssa. Dekaani Feixue Yangille, koulutuspäällikkö Haomiao (Tina) Yulle ja koulutuspäällikkö Fen Sulle oli järjestetty tapahtumarikas päivä, jonka aikana he saivat mahdollisuuden tutustua niin Turun AMK:n kuin Turun kaupungin edustajiin ja toimintoihin. Vieraat saivat arvokasta tietoa myös Turussa parhaillaan opiskelevilta Tianjinin yliopiston vaihto-opiskelijoilta.

Huippupäivä Turussa

Elinkeinoasiamies Olli Hakala Turun seudun kehittämiskeskuksesta avasi päivän turkulaista yrittäjyyttä käsittelevällä puheenvuorollaan. Tämän jälkeen vieraille esiteltiin tiimioppimista ja BisnesAkatemian innovatiivista oppimisympäristöä. BisnesAkatemian joustava, lukujärjestyksistä vapaa konsepti, jossa oppiminen tapahtuu opiskelijoiden itsensä perustamissa tiimiyrityksissä, vakuutti vierailijat.

Kansainvälisissä kohtaamisissa tarvitaan monenlaista kulttuuriosaamista; kiinalaisen tavan mukaan käyntikortti ojennetaan ja vastaanotetaan kahdella kädellä. Tämän tavan hallitsi suvereenisti myös rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila, joka tapasi vieraat lounaan jälkeen. Turun AMK:n innovatiivisiin opetusmenetelmiin vieraat pääsivät tutustumaan myös Sales Excellence Centerissä, jonka edustuksesta huolehtivat koulutusjohtaja Liisa Kairisto-Mertanen ja myynnin yliopettaja Timo Holopainen. Keskustelu oli antoisa ja jälleen havaittiin se, mikä suomalaisessa koulutuksessa herättää maailmalla kiinnostusta. Modernit opetusmenetelmät ja jatkuva työelämäyhteistyö pitävät suomalaisen koulutuksen laatuleiman kirkkaana.

Cocktaileja Suomen Joutsenen kannella

Iltaohjelmaksi sopi hienosti merihenkinen hyväntekeväisyyskonsertti Euroopan meripäivän kunniaksi. Cocktail-tilaisuudessa vieraat tapasivat muun muassa kaupunginjohtaja Aleksi Randellin ja saivat nauttia Leif Segerstamin johtaman Turun Filharmonisen orkesterin musiikista Suomen Joutsenen kannella.

Yhteistyö jatkuu sopimuksen yksityiskohtien hiomisella ja opetussuunnitelmien teolla. 
– Tämä on merkittävä sopimus, joka rikastuttaa Turun AMK:n kansainvälisiä suhteita ja koulutusta. Markkinat suuntautuvat yhä enemmän Aasiaan, joten voimme olla todella ylpeitä siitä, että saamme mahdollisuuden syventää yhteistyötä Tianjinin yliopiston kanssa, toteaa Turun AMK:n Kumppanuuspäällikkö Kirsti Virtanen.